Työelämän alkoholihaittoja voidaan ehkäistä
Keskeisin keino on työyhteisön päihdeohjelma, myös työterveyshuollon rooli on merkittävä.
Työelämän alkoholihaittoja voidaan ehkäistä ja kustannuksia hillitä merkittävästi päihdeohjelman avulla, muistuttaa Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry tiedotteessaan .
Tuoreesta Numerot puhuvat -tutkimusraportista käy ilmi, että alkoholinkäyttö aiheuttaa työpaikoilla ongelmia monin tavoin ja kustannukset ovat korkeita.
Raportin ovat tilanneet Alko, Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry ja Työturvallisuuskeskus.
Alkoholin aiheuttamat miljardiluokan kustannukset johtuvat ennenaikaisista kuolemista, työkyvyttömyydestä, hoitojaksoista ja rikoksista.
Työnantajan keskeisin keino alkoholihaittojen vähentämiseen on työyhteisön päihdeohjelma, jonka avulla voi luoda selkeät toimintatavat päihteidenkäyttöön puuttumiseen työympäristössä ja yhteiset linjat hoitoonohjaukselle.
Työterveyshuollon rooli on merkittävä alkolihaittojen ehkäisyssä.
– Säännöllinen ja systemaattinen alkoholinkäytön puheeksiotto terveystapaamisissa lisää työntekijöiden kykyä arvioida omaa alkoholinkäyttöään ja tunnistaa, mikäli alkoholinkäyttö muuttuu haitalliselle tasolle myöhemmin, sanoo osastopäällikkö Marika Vartiainen Ehyt ry:stä tiedotteessa.