Terveydenhuolto

Tutkijan ahdinko lieveni

Findatan ulkopuoliset, auditoidut käyttöympäristöt voivat olla tutkijoille huomattavasti edullisempia.

Minna Pihlava

Osa lääkäritutkijoista kokee rekisteritutkimuksen helpommaksi, kun dataa voi analysoida muuallakin kuin Findatan Kapselissa.

Mistä on kyse?

Rekisteritutkimuksen tekeminen muuttui vuonna 2020 voimaan tulleen toisiolain myötä. Sen on koettu hankaloituneen hintaviksi ja kankeiksi koettujen lupamenettelyjen ja tietoturvavaatimusten vuoksi. 

Dataa saa toisiolain mukaan käsitellä vain Valviran hyväksymissä järjestelmissä. Niitä kutsutaan auditoiduiksi käyttöympäristöiksi, joihin tutkijat kirjautuvat omilta koneiltaan.

Lain mukaan sote-alan tietolupaviranomaisen Findatan tarjoama käyttöympäristö Kapseli on ensisijainen.

Mutta: Perusteluksi muun kuin Kapselin käyttöön riittää esimerkiksi hinta. 

– Tämä mahdollisuus on aivan radikaali helpottaja, sanoo ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Aleksi Reito . Hän on aktiivinen tutkija.

Lue lisää: Uusi säännös terveystietojen tutkimuskäytöstä 

Hän on Pirkanmaan hyvinvointialueella työskennellessään käyttänyt Tutkijan työtila (T3) -palvelua, joka on yksi Valviran valvomista käyttöympäristöistä.

Käyttöympäristöä kehittää ja hallinnoi Istekki, jonka suurimmat omistajat ovat Pirkanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet.

Reiton mukaan T3:n käyttö kannattaa, koska lasku tulee käytön perusteella kuukausimaksujen sijaan. Säästö on huomattava.

– Ei noita datoja kuitenkaan kymmeniä tunteja viikossa pyöritetä, hän sanoo.

Edellinen tutkimusprojekti olisi hänen mukaansa jäänyt aloittamatta ilman T3:ta.

Onko lain tulkinta jyrkkää?

Husissa ja Helsingin yliopistolla päätyökseen veritautien tutkimusryhmää vetävä lääkäri Oscar Brück ei koe, että tutkimuksen teko olisi nyt helpottunut. Toisiolain vaatimukset mutkistivat Husissa kehitetyn tietoturvallisen järjestelmän käyttöä.

Tosin Brückin tuntuma on, että mutkia ovat aiheuttaneet myös lain liian jyrkät tulkinnat.

Erityisesti häntä pohdituttavat määräykset, jotka Findata on laatinut – lain määräyksestä – auditoiduille käyttöympäristöille. 

Esimerkiksi minkään tekstin kopiointi ei ole sallittua käyttöympäristöstä.

Jos vaikkapa laskentaohjelma antaa virheilmoituksen, sitä ei voi kopioida Googleen asian selvittämiseksi. 

Brück toivookin, että määräykset käytäisiin läpi uudestaan, ja tutkijoiden käytännön näkökulmat huomioitaisiin.

EU-tason toisiolaki tulossa

Findatan ICT-päällikkö Hannu Vilpponen myöntää, että lain tulkinnassa on oltu tiukkoja. 

Hänen mukaansa logiikka on ollut, että potilastietojen turvaamisessa on syytä olla mieluummin liian tiukka kuin väljä.

– Mikään ei saa päästä luiskahtamaan ohi, hän sanoo.

– Copy-pastessa voi käydä vahinkoja.

Määräyksen tavoitteena on Vilpposen mukaan kuitenkin ollut mahdollistaa monta erilaista toteutustapaa lain vaatimuksille. Määräyksiä ei olla toistaiseksi muuttamassa. Laadinta oli hänen mukaansa iso urakka, johon osallistui edustajia esimerkiksi liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksesta, eikä asian avaaminen ole tällä hetkellä ajankohtaista. 

Uusi mietintä voi tulla eteen myöhemmin. Sosiaali- ja terveysministeriö työstää toisiolain päivitystä .

Lisäksi EU-tason toisiolaki eli EHDS-asetus vaikuttanee myös Suomen käytäntöihin.

Oscar Brück toivoo, että EHDS vaatisi Suomea lieventämään tulkintojaan. Hän pelkää, että Suomi menettää tiukkojen tulkintojen vuoksi rekisteritutkimusta, jos suomalaisen datan analysointi käy sujuvammin muussa maassa. 

– Minusta tuntuu, että tutkijoiden puolta on pidetty Suomessa liian vähän, hän sanoo.

Lue lisää: Yliopistoilta vetoomus toisiolain muuttamisesta

20.6.2024 kello 10.01 Täsmennetty tietoa siitä, keitä osallistui auditoituihin käyttöympäristöihin liittyvien määräysten laadintaan.

Kirjoittaja

Minna Pihlava


Faktat

Kapseli on yksi yhdeksästä

Valviran Toini-rekisterissä on yhdeksän auditoitua käyttöympäristöä.

Käyttöympäristö (Palveluntarjoaja)

Aurian Atolli (Varsinais-Suomen hyvinvointialue – Auria Tietopalvelu)

FinnGen Sandbox (Helsingin yliopisto)

Fiona (Tilastokeskus)

Hus Acamedic (Hus)

Kapseli (sote-tietolupaviranomainen Findata)

SD Desktop (CSC, valtion ja korkeakoulujen omistama tieteen tietotekniikan keskus)

Secdata (Aalto-yliopisto)

Spesior (yksityinen yritys Esior)

T3 Tutkijan työtila (Istekki, jonka omistajina on muun muassa 15 hyvinvointialuetta)

Mitä pitäisi kehittää?

Haastateltavien kehitysehdotuksia:

Käyttöympäristöjen tietoturvamääräykset niin väljiksi kuin laki sallii (Oscar Brück).

Paremmat mahdollisuudet kuvantamismateriaalin analysointiin käyttöympäristöissä. Esimerkiksi kuvien analyysin vaatiman suuren kapasiteetin hinnoittelu on epäselvää, ja tiedon anonymisoinnissa on ongelmia(Oscar Brück ja Annika Pirnes).

Tunnistautuminen ulkomailta. Esimerkiksi Ruotsista voi tunnistautua suomi.fi-palveluun Freja ID -sovelluksella, mutta kaikista Euroopan maista ei ole tätä mahdollisuutta (Annika Pirnes).

Käyttäjien lisääminen käyttöympäristöön helpommaksi. Tällä hetkellä on tehtävä muutoslupahakemus, jos tutkimusryhmän uusi työntekijä tarvitsee käyttäjätunnuksen (Annika Pirnes).

Käyttöympäristöjen kannattaisi erikoistua, jotta kaikkien ei tarvitsisi tarjota kaikkea (Hannu Vilpponen).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030