Turvassa
Henna Santavuori opiskelee lääketiedettä Ukrainan yliopistossa. Elämä muuttui, mutta opiskelu jatkuu.
Neljättä vuotta Dnipron yliopistossa Ukrainassa lääketiedettä opiskeleva Henna Santavuori sanoo olevansa onnekas. Hän sai kuukaudeksi amanuenssin paikan Jorvin sairaalasta Espoosta.
Lääketieteen opinnot Ukrainaan ovat sujuneet etänä sodan alkamisen jälkeen. Osan etäopetuksesta ovat antaneet ukrainalaiset opettajat, osan muista maista tulevat opettajat.
Nyt etäopintoja on ollut noin kaksi tuntia päivässä. Suurin osa ukrainalaisista opettajista on joutunut perumaan opetuksensa. He lähettävät Santavuorelle videon välityksellä tehtäviä, jotka hän palauttaa. Santavuorella riittää kiireitä, kun amanuenssin työt alkoivat. Jos ohjelmassa olisi pelkkiä etäopintoja, tahti olisi hitaampi.
Amanuenssina työskentely jännitti Santavuorea. Hän on iloinen, koska kaikki ovat ottaneet hänet avosylin vastaan ja auttaneet. Toisena työpäivänä hän pääsi osallistumaan jo ensimmäiseen leikkaukseen.
Yliopistosta avustuskeskus
Santavuori on alkanut vähitellen käsittää, mikä tilanne Ukrainassa oikeasti on. Pari kolme ensimmäistä viikkoa hän ei voinut uskoa, että maassa syttyi sota.
Santavuori ajatteli aluksi, että hän voisi mennä hakemaan tavaransa Suomeen. Sosiaalinen media on realisoinut vähitellen tilannetta.
Santavuoren opinahjo muuttui avustuskeskukseksi pian sodan alkamisen jälkeen. Opettajat ovat keränneet lääkintävälineitä siltä varalta, että sotatoimet leviävät Dniproon asti. Kaikki ovat varautuneet pahimpaan. Osa Santavuoren opettajista on lähtenyt rintamalle.
Santavuoresta on ollut järkyttävää lukea, mitä kaikkea Ukrainassa on tapahtunut.
– Vieläkin pahemmalta tuntuisi, jos Dniproon hyökättäisiin. Toivottavasti sota loppuisi pian.
Santavuori tuli Suomeen helmikuun alkupuolella. Hän pohti, että kannattaa lähteä, jos lentokenttä suljetaan myöhemmin. Hän on onnellinen, että pääsi lähtemään ajoissa.
Toiveissa palaaminen Ukrainaan
Santavuori on kokenut hankalaksi epävarmuuden opintojen jatkamisesta. Toiveissa olisi Ukrainan yliopistoon palaaminen. Santavuori ei kuitenkaan usko, että Ukrainaan voi palata toistaiseksi.
Santavuori hakee todennäköisesti Helsingin yliopistosta ensi vuodeksi opintojen suoritusoikeutta.
Hän elää nyt päivän kerrallaan. Kela ei ole vielä ilmoittanut lainan hyvityksistä. Jos tutkinnon suorittaa määräajassa, opintolainasta hyvitetään 40 prosenttia.
– Olen iloinen siitä, että olen turvassa Suomessa. Saattaa olla, etten pysty suorittamaan tutkintoa kuudessa vuodessa. Katsotaan, mitä tapahtuu.