Terveydenhuolto

Talentia ry: Henkilöstömitoituksen laskeminen vanhuspalveluista eettisesti kestämätöntä

Mitoituksen laskeminen koskee ympärivuorokautista palveluasumista, jossa ovat vain ne asiakkaat, joiden tilanne edellyttää henkilökunnan jatkuvaa läsnäoloa ja vaativaa osaamista.

Ulla Ora
Adobe

Hallitus kaavailee henkilöstömitoituksen laskemista ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä 0,6 työntekijään asiakasta kohden. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää esitysluonnoksen toimenpidettä eettisesti kestämättömänä.

Ympärivuorokautisen hoivan asiakkailla on useimmiten pitkälle edenneitä muistisairauksia ja kognitiivisia häiriöitä sekä somaattisia sairauksia, joiden vuoksi heidän toimintakykynsä on rajoittunut.

– Koulutettua henkilöstöä tulee olla riittävästi, jotta voidaan taata asiakasturvalliset palvelut, sanoo Talentian erityisasiantuntija Jaana Manssila tiedotteessa.

Uudistus ei Manssilan mukaan edes vahvistaisi hyvinvointialueiden taloutta.

Ammattilaiset väsyvät

Talentiassa ollaan myös huolissaan ammattilaisten jaksamisesta henkilöstömitoituksen laskeemisen jälkeen.

– Esitysluonnoksessa ennustetaan parempaa työvoiman saatavuutta. Nykyistä pienempi henkilöstömitoitus ei kuitenkaan tule lisäämään ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tehtävän työn veto- ja pitovoimaa, päinvastoin.

Manssilan mukaan mitoitukseen kajoaminen saattaa sen sijaan lisätä työntekijöiden psykososiaalista ja fyysistä kuormitusta.

Henkilöstömitoitus 0,7 säädettiin lakiin vuonna 2020 siirtymäajalla, ja tällä hetkellä luku on 0,65. Lakia uudistettiin, koska asiakasturvallisuudessa havaittiin puutteita.

Lue lisää: Tilanne parani vanhuspalveluissa

Lue lisää: Keikkatyötä viran puolesta

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030