Terveydenhuolto

Suomessa poikkeuksellisen paljon mykoplasmaa

Ilmaantuvuus on ollut suurinta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilla sekä Ahvenanmaalla.

Ulla Toikkanen

Mykoplasman tapausmäärät lähtivät nousuun jo heinäkuussa, kertoo THL .

Tartuntatautirekisteriin oli 2. joulukuuta mennessä ilmoitettu 8 880 laboratoriovarmennettua mykoplasmatapausta. Ennen koronapandemiaa tapauksia ilmoitettiin vuosittain 1 500–3 000 lukuun ottamatta aiempaa huippuvuotta 2011, jolloin tapauksia ilmoitettiin 7 805.

Suurin osa raportoiduista tapauksista on todettu kouluikäisillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Väestömäärään suhteutettuna ilmaantuvuus on ollut suurinta Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueilla sekä Ahvenanmaalla. 

Laboratoriotestillä todetut mykoplasmatapaukset edustavat kuitenkin vain pientä osaa kaikista tapauksista, sillä kaikkia sairastuneita ei testata.

Sairaalahoitoon kaikenikäisiä

Mykoplasman lisääntyminen väestössä on heijastunut myös sairaalahoitoon. Sairaalahoitoa vaativien tapausten määrässä on ollut selkeää nousua koko maassa kesästä ja erityisesti syyskuusta alkaen. 

Esimerkiksi lokakuussa sairaalahoitojaksoja, joissa mykoplasma oli kirjattu yhdeksi diagnoosiksi, oli lähes 350. Tyypillisesti vastaavia hoitojaksoja on alle 50 kuukausittain. Sairaalahoitoon on joutunut kaikenikäisiä.

Mykoplasma esiintyy yleensä epidemioina 3–7 vuoden välein. Suomen lisäksi tautia on todettu tänä vuonna tavanomaista enemmän ainakin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa.

Valtaosa tartunnoista paranee oireenmukaisella hoidolla

Tavallisimmin mykoplasma aiheuttaa itsestään paranevan lievän ylähengitystieinfektion, mutta osalle sairastuneista voi kehittyä myös keuhkokuume.

Mykoplasman tavallisimpia oireita ovat kurkkukipu, yskä, kuume ja päänsärky. Tautiin voi joskus liittyä myös hengitysteiden ulkopuolisia oireita, kuten ihottumaa tai keskushermosto-oireita. 

Lieväoireisen taudin vuoksi ei tarvitse hakeutua tutkimuksiin tai hoitoon. Jos oireet kuitenkin pahenevat tai pitkittyvät, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Hoitava lääkäri voi oirekuvan perusteella päättää tarvittavien jatkotutkimusten ja -hoidon tarpeesta.

Valtaosa mykoplasmatartunnoista paranee itsestään oireenmukaisella hoidolla, mutta tautia voidaan hoitaa myös antibiooteilla, ensisijaisesti doksisykliinillä tai makrolideilla. 

Lue lisää: Aika huono penkkiurheilija

Lue lisää: Mykoplasma lisäsi sairaalahoidon tarvetta Tanskassa

Lue lisää: Niveltulehdustautien diagnoosit vähenivät korona-aikana Pohjois-Savossa

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030