Suomen vanhin teho täyttää 60 vuotta
– Ihmisen fysiologiaa kunnioitetaan nykyään enemmän, sanoo ylilääkäri Stepani Bendel.
Suomen ensimmäinen ja pitkäikäisin teho-osasto Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (Kys) täyttää 60 vuotta tammikuussa.
Suunnitelma tehon perustamisesta laitettiin pikavauhtia toimintaan loppiaisena 1964, kun läheisessä tulipalossa loukkaantui vakavasti useita lapsia.
Nykyään Kysin teho-osaston suurimmat potilasryhmät ovat sydänleikkauspotilaat, infektiosta tai sydänongelmasta johtuvasta hengitysvajauksesta kärsivät sekä neurologiset tai neurokirurgiset potilaat.
Potilaita on 1-vuotiaasta alkaen. Teholla tehdään myös tutkimusta ja kehitystoimintaa.
Tehohoidon osaston ylilääkäri Stepani Bendelin mukaan moni asia suomalaisessa tehohoidossa on muuttunut kevyempään suuntaan ja ihmisen fysiologiaa kunnioitetaan nykyään enemmän kuin alkuvuosina.
– Tutkimusnäyttö osoittaa, ettei pidä tehdä aina niin paljon, että menisi paremmin, hän sanoo Pohjois-Savon hyvinvointialueen tiedotteessa .
– Toisaalta edelleen kaikista tärkeintä on kohdentaa tehohoitoa eettisesti okein, jotta potilaamme hyötyisivät raskaista ja pitkistäkin hoitojaksoista.
Bendel uskoo, että eriytyminen ja kouluttautuminen eri osa-alueille tehohoidon sisällä tulee olemaan tulevaisuuden tarve. Tämä haastaa esimerkiksi työvuorojen suunnittelua.
– Enää ei voida ajatella, että kaikki olisivat kaikessa asiantuntijoita.
Kuopion yliopistollinen sairaala vastaa noin miljoonan suomalaisen erityistason erikoissairaanhoidosta Itä- ja Keski-Suomessa.
Vuosipäivän kunniaksi järjestetään juhlasymposium perjantaina 19. tammikuuta.