Sokerivero ei riitä
Lihavuusepidemia vaatii myös lääkehoitoa, sanovat Juuso Heikkinen ja Iiro Karhiaho.
Polvi- ja lonkkaortopedi Juuso Heikkinen tietää, että lihavuus on merkittävin muokattavissa oleva riskitekijä kantavien nivelten nivelrikolle. Varsinkin työikäiselle, lievästä tai keskivaikeasta nivelrikosta kärsivälle on tarjolla hyvin vähän vaikuttavia hoitoja.
Ympäristön muuttumisen seurauksena lihavuus on räjähtänyt käsiin ja muuttunut epidemiaksi viimeisen 30 vuoden aikana.
– On todistettu, että genetiikalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. On kaunis ajatus periä vaikka rasva- ja sokeriveroa, mutta nämä toimet eivät tule hillitsemään epidemiaa ainakaan seuraavan 10–20 vuoden aikana. Epidemia sen sijaan kiihtyy, FinCCHTA:n arviointiylilääkärinäkin toimiva Heikkinen toteaa.
Sisätautien erikoislääkäri Iiro Karhiaho on samoilla linjoilla. Hän muistuttaa, että lihavuus on itseään ylläpitävä sairaus, jonka synnyssä ihmisen omat valinnat ovat pienemmässä roolissa kuin ollaan luultu.
– Vaikka ottaisimme käyttöön kaikki mahdolliset sokeriverot ja markkinointirajoitukset lihottaville elintarvikkeille, se ei tule yksin riittämään. Tarvitsemme myös kaikkien saatavilla olevaa lääkehoitoa, Karhiaho korostaa.
Kelan asiantuntijat Pia Pajunen ja Janne Leinonen kirjoittivat Näkökulma-palstalla hiljattain, että lihavuuslääkkeet uhkaavat korvausjärjestelmää eikä niitä ole varaa korvata kaikille. Kustannukset karkaavat käsistä.
Myös Iiro Karhiahosta on ”järjetöntä”, että yhteiskunta vain maksaa kalliita lääkkeitä, jos samaan aikaan ei korjata lihavuudelle altistavia tekijöitä yhteisössä.
– On esimerkiksi hyvin vaikea tehdä oikeita ruokavalintoja, kun kaupoissa on mahdollista sijoitella herkut miten vain, Mehiläisessä ja Eiran lihavuusklinikalla työskentelevä Karhiaho sanoo.
Paljonko hoito saa maksaa?
Juuso Heikkinen ottaa vertauskohdaksi syövänhoidon, johon käytettävällä potilaskohtaisella rahamäärällä saadaan "yllättävän vähän tulosta".
FDA:n markkinoille vuosina 2003–2021 hyväksymien syöpälääkkeiden keskimääräinen mediaanihyöty potilaalle on hänen mukaansa 2,8 kuukautta lisää elinaikaa.
– Tämä perspektiivinä siitä, mistä olemme valmiita maksamaan tällä hetkellä 0,8 miljardia vuodessa.
Heikkinen kertoo, että markkinoille on tulossa vuoden, parin sisään lihavuuslääkkeitä, joiden aikaansaama painonpudotus on keskimäärin jopa yli 25 prosenttia.
– Tämä on havahduttanut minut.
Kyseessä on vaikuttava lihavuuden hoito verrattuna suurimpaan osaan hoitomenetelmistä. Lisäksi verenpainetauti ja diabetes paranevat sekä saadaan ehkäistyä sepelvaltimotautia, jopa kuolleisuutta.
Terveydenhuollon pitäisi Heikkisen mukaan pystyä tarjoamaan yksilötason palveluita lihavuuden hoitoon aivan eri mittakaavalla kuin nykyään.
Tässä tullaan kysymykseen, paljonko lihavuuden hoito saa maksaa. Lihavuus aiheuttaa kuitenkin vuosittain yli viiden miljardin kustannukset yhteiskunnalle.
Heikkinen laskee, että jos kaikille Suomen 1,2 miljoonalle lihavalle ihmiselle määrättäisiin lihavuuslääke, tämä tulisi maksamaan parisataa euroa kuukaudessa per potilas eli kaikkiaan noin 3,5 miljardia vuodessa.
Lihavuuslääkkeitä käytetään hoitotuloksen ylläpitämiseksi loppuelämän ajan.
– Sehän kuulostaa aika massiiviselta summalta, mutta väitän, että se voisi olla jopa kustannustehokasta. Ennustan kuitenkin, että lihavuuslääkkeistä tulee yksi pysyväislääkitys suomalaisten kansantautien hoitoon, aivan kuten kolesteroli-, verenpaine- ja diabeteslääkkeistäkin.
Joidenkin lihavuuslääkkeiden hinnat hieman laskevat lähivuosina patenttisuojien poistuessa ja kilpailun seurauksena, mutta esimerkiksi laajassa käytössä olevista suolistohormonijohdoksista ei tule erityisen halpoja lääkkeitä vielä pitkiin aikoihin, Karhiaho toteaa.
– Ne valmistetaan niin kalliilla teknologialla, että en usko kuukausiannoksen hinnan laskevan paljon alle sadan euron.
”Olisi väärin olla korvaamatta”
Heikkinen on sitä mieltä, että lihavuuslääkkeiden maksutalkoisiin pitäisi velvoittaa kaikki ministeriöt, sillä hyödyt näkyisivät yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.
– Lähitulevaisuudessa olemme selkä seinää vasten tämän asian kanssa. On mietittävä, millä tavalla korvattavia lihavuuslääkkeistä tulee. Meillä on yhtäkkiä aivan valtava määrä ihmisiä, joille lihavuuslääkkeet on korvattava. Mutta olisi väärin olla korvaamatta näin potentiaalisia ja hyvin siedettyjä lääkkeitä.
Karhiaho arvioi, että suurin osa lihavuuslääkkeitä käyttävistä suomalaisista maksaa tällä hetkellä lääkkeensä itse. Markkinoille on tullut Kelan korvaamia lääkkeitä tehokkaampia vaihtoehtoja, jotka houkuttelevat.
– Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka monet matalapalkkaisetkin ihmiset ovat valmiita esimerkiksi 120 euron kuukausisatsaukseen. Inhimillinen kärsimys lihavuudesta on niin iso, että sen poistumisesta ollaan valmiita maksamaan kalliisti, toteaa Karhiaho, joka tekee parhaillaan väitöstutkimusta rasvamaksasta Husin Vatsakeskuksessa.
Asennemuutoksessa yhä työsarkaa
Karhiahon mielestä terveydenhuoltojärjestelmällä on yhä paljon tehtävää siinä, että kaikki apua tarvitsevat ohjautuisivat avun piiriin.
Henkilöstön koulutuksella ja tietoisuuden lisäämisellä olisi tässä merkittävä rooli, sillä asennemaailman muutos on vielä puolitiessä.
– Jokaisen hoitajan ja lääkärin on miellettävä, että lihavuus on sairaus, joka ei ole riippuvainen siitä, kenellä on tahdonvoimaa tai kuka on laiska. Jos tällainen ajatus jossain piilee, lihavuutta ei oteta vakavasti eikä ihminen saa apua.
– Tapaan viikoittain potilaita, jotka kyynelsilmin toteavat, että olen ensimmäinen lääkäri, joka ei syyllistä heitä painosta, Karhiaho sanoo.
