Terveydenhuolto

Sisäilman radon uhkaa terveyttä Suomessa

Säteilyn pitoisuudet ovat haitallisella tasolla myös Ruotsissa ja Norjassa.

Tiiamari Pennanen

Radon on terveyttä uhkaava ongelma Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, osoittaa tuore Pohjoismaiden välinen vertailu.

Tanskassa ja Islannissa pitoisuudet ovat pienempiä.

Raportin on laatinut Nordic Nat -työryhmä, joka koostuu maiden säteilyturvallisuusviranomaisista.

Radon on radioaktiivinen kaasu, jota ei voi nähdä tai haistaa. Sitä tulee rakennuksen sisäilmaan maaperästä tai porakaivovedestä. Radonpitoisuuden viitearvot ja myös mittaustulosten tulkinta vaihtelevat maittain.

Suomessa jo olemassa olevien rakennusten viitearvo on 300 becquerelia kuutiometrissä ilmaa (Bq/m3). Rakennusten suunnittelua ja toteutusta koskeva viitearvo on 200 becquerelia.

Raportin mukaan maiden väliset erot määräyksissä ja mittaustavoissa ovat EU:n säteilysuojeludirektiivin mukaisia. 

– Suomessa on muita Pohjoismaita korkeampi viitearvo työpaikkojen radonille, mutta meillä tehdään työpaikkojen radonvalvontaa selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa ja järjestetään aktiivisesti valvontaiskuja, sanoo Säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Tuukka Turtiainen tiedotteessa .

Myös juomaveden laatua koskevat suositukset ja vaatimukset poikkeavat maittain. Suomessa ne ovat muita Pohjoismaita sallivammat.

Nykykäsityksen mukaan veden radon aiheuttaa juotuna ruoansulatuselimistölle vain pienen säteilyannoksen. Valtaosa veden radonsäteilystä aiheutuu keuhkoille esimerkiksi suihkussa tai pyykinpesussa. Suurin annos suomalaisille tulee sisäilmasta.

Viime syksynä julkaistun Stukin tutkimuksen mukaan yli 30 000 työntekijää Suomessa altistuu viitearvoa korkeammalle säteilyannokselle työpaikoilla. Sen mukaan etätyöskentelyn lisääntyminen voi johtaa vielä suurempaan altistukseen, koska pitoisuudet kodeissa ovat keskimäärin suurempia.

Altistuminen sisäilman radonille voi aiheuttaa keuhkosyöpää.

Lue lisää: Uusi hoitosuositus sisäilmasta oireileville

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030