Selkeästi ajateltu on selkeästi kirjoitettu
Leena Ala-Mursula sai Lääkärilehden Arvioijan tunnustuspalkinnon 2023.
Palvelutehtävä. Luottamustehtävä. Yhteistyötä artikkelin kehittämiseksi. Tieteen edistämistä.
Tätä kaikkea tiedeartikkelin arviointi on LT Leena Ala-Mursulan mielestä. Hän saa Lääkärilehden Arvioijan tunnustuspalkinnon 2023. Valinnan teki Lääkärilehden lääkäritoimitus.
Ala-Mursula on työterveyden professori Oulun yliopiston Väestöterveyden tutkimusyksikössä.
Hän saa vuosittain kymmeniä pyyntöjä tiedeartikkelien arvioinneista sekä Suomesta että ulkomailta.
– Yritän valita sellaiset, joista ajattelen, että niihin olisi annettavaa.
Arviointi avaa näkymää siihen, mitä tiedeyhteisössä tapahtuu.
Haasteitakin on. Joskus on työlästä ymmärtää, mitä kirjoittajat tarkoittavat. Esimerkiksi käsitteiden käytössä tai valinnoissa on epäselvyyttä.
Tällaisiin kohtiin hän ehdottaa korjauksia tai poistamista. Selkeyden tukeminen on tärkeää.
– Selkeästi ajateltu on selkeästi kirjoitettu.
Kirjoittamisessa on vapautta
Artikkelien kanssa tuskaileville Leena Ala-Mursula muistuttaa, että kirjoittamiseen liittyy myös vapautta. Kirjoittajat ovat erilaisia. Toisilla on runsas tyyli, toiset ovat ytimekkäitä. Olennaista on tarkkuus.
– Tieteellinen kirjoittaminen on täysin opittavissa oleva asia.
Lyhentäminen pakottaa valintoihin ja tuo selkeyttä, Ala-Mursula vinkkaa. On tärkeää pitää mielessä, kenelle kirjoittaa.
– Ja armollisuus sille, että kirkas ja yksinkertainen tulee artikkeliin viimeisenä. Se ei tule ensimmäisenä.
Hän kannustaa käymään tieteellisen kirjoittamisen kursseja. Tieteellisen artikkelin tekeminen on perinteisesti opittu mestari-kisällityylillä, yhteiseen tekemiseen kasvamalla.
Ala-Mursula pohtii, muuttaako tekoäly tulevaisuudessa tieteellisten artikkelien prosessia.
– Näköpiirissä on, että koneellisen tekstintuottamisen työkaluja tulee.
Leena Ala-Mursula on saanut kirjoittajan roolissa kokemusta siitä, miten arvokkaita hyvät arvioinnit ovat artikkelien jalostamisessa. Alaa tunteva arvioija voi antaa konkreettisia parannusehdotuksia ja auttaa artikkelin "paikan löytämisessä" eli sen kytkemisessä alan tutkimuskenttään.
– Sellaisesta olen saanut nauttia. Olen ajatellut, että palloa pitää laittaa eteenpäin.
Laadukkaita lausuntoja ajallaan
Leena Ala-Mursula on kuluneen vuoden aikana arvioinut Lääkärilehdelle kolme käsikirjoitusta.
Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja Pertti Saloheimo kertoo, että Leena Ala-Mursulaa kysytään paljon vertaisarvioijaksi.
– Hän ei vastaa jokaiseen pyyntöön myöntävästi. Mutta silloin kun hän ottaa käsikirjoituksen arvioitavakseen, ovat hänen lausuntonsa erittäin laadukkaita, ja hän palauttaa ne tavoiteajassa.
Saloheimo kuvaa Ala-Mursulan tapaa puhutella kirjoittajia ystävälliseksi, rakentavaksi ja kannustavaksi.