Terveydenhuolto

Satavuotias Hammaslääkäriliitto kannustaa hoidon jatkuvuuteen

Suunterveys on tärkeä osa jokaisen kokonaisterveyttä, muistuttaa toiminnanjohtaja Henna Virtomaa.

Sari Kosonen

Hammaslääkäriliitto haluaa Avaa suu -kampanjan kautta edistää elinikäistä suunterveyttä.

Kampanjassa huomio on ollut tänä vuonna erityisesti nuorissa aikuisissa, mutta myös ikääntyneissä. Molemmissa ryhmissä suun omahoidon, ateriarytmin ja ammattimaisen suunhoidon käyntien säännöllisyys saattavat katketa.

– Pääsy kiireettömään hoitoon suun terveydenhuollon ammattihenkilölle neljän kuukauden enimmäisajassa toteutuu tällä hetkellä hyvin. Palvelujen saatavuus, hoitoonpääsy ja jatkuvuus ovat tärkeitä myös kansanterveyden ja -talouden kannalta, sanoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa .

Suun terveyden osalta hoitotakuuta ollaan palauttamassa yli 23-vuotiaiden osalta takaisin kuuteen kuukauteen. Lisäksi julkisen sektorin asiakasmaksuihin on tulossa korotuksia.

– Nämä muutokset heikentävät tilannetta huomattavasti. Erityisen huolestuttavaa on, että ne kohdistuvat eniten yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, Virtomaa toteaa.

Hyvä suunterveys syntyy yksilön vastuusta ja suun huolellisesta omahoitamisesta sekä säännöllisistä tutkimuksista ja sairauksien ennaltaehkäisystä. Kun suun tulehdukset havaitaan ajoissa, vältytään vakavilta infektioilta ja komplikaatioilta.

Suun sairaudet edesauttavat myös monien yleissairauksien puhkeamista ja pahenemista. Esimerkiksi suun krooniset infektiot ovat tutkitusti yhteydessä moniin kansantauteihin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen ja syöpiin.

Julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan

Joka vuosi yli kaksi miljoonaa suomalaista käyttää suun terveydenhuollon palveluja. Aikuisväestöstä noin miljoona käy hoidossa terveyskeskuksissa ja noin miljoona yksityisvastaanotoilla.

Alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret hoidetaan julkisella sektorilla. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS huolehtii korkeakouluopiskelijoiden suun terveydenhoidosta.

– Suun terveydenhuollossa julkiset ja yksityiset palvelut muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Tarvitsemme kaikki resurssit molemmilla sektoreilla käyttöön, jotta koko väestön suunterveyttä voidaan hoitaa. Suun ja hampaiden sairauksien hoidon tarvetta on paljon, Virtomaa sanoo.

Ammattikunnan vaikuttamistyö jatkuu

Hammaslääkäriliitto osallistuu suun terveydenhuollon kehittämiseen ja vaikuttaa alan terveyspoliittisiin kysymyksiin ja lainsäädäntöön.

– Suun terveydenhuollon lakisääteisen aseman vahvistaminen ja turvaaminen osana terveydenhuoltoa on ollut liiton pitkäaikainen tavoite, Virtomaa toteaa.

Hammaslääkäriliittoon kuuluu noin 7500 hammaslääkäriä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Hammaslääkärien ammattijärjestönä liitto huolehtii jäsentensä työelämän edunvalvonnasta ja edustaa ammattikuntaa myös työehtosopimusneuvotteluissa.

– Olemme mukana kehittämässä suomalaista suun terveydenhuoltoa ja edistämässä väestön suunterveyttä. Suunterveyden edistäminen ja sen puolesta puhuminen ovat kuuluneet liiton ydintehtäviin jo sata vuotta, ja terveyden edistämistyö on kirjattu myös sääntöihin.

Lue lisää: Hammaslääkäriliitto: Jokaisella on oikeus hyvään suunterveyteen

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030