Terveydenhuolto

Potilaan Lääkärilehti uudistuu

Tavoitteena on saada lisää lukijoita, myös nuoria.

Sari Kosonen

Potilaan Lääkärilehti on Lääkärilehden tuottama verkkosivusto suurelle yleisölle. Se tarjoaa lukijoille luotettavaa tietoa terveyteen, hyvinvointiin ja sairauksiin liittyvistä aiheista.

Nyt Potilaan Lääkärilehteä uudistetaan. Sillä on myös uusi tuottaja, Karoliina Saarnikko.

– Uudistus on tehty lukija edellä. Luettavuutta on parannettu, ja aiheita on ryhmitelty uudelleen niin, että eri aihepiireihin liittyvät jutut on helpompi löytää. Ulkoasu on entistä selkeämpi ja raikkaampi, Saarnikko kertoo.

Suurin osa sisällöstä on edelleen Lääkärilehdessä julkaistuja terveysuutisia. Lisäksi tehdään joitain uusia juttuja pelkästään Potilaan Lääkärilehteä varten.

– Pidempiä juttuja voidaan tehdä ajankohtaisista aiheista. Keväällä voidaan julkaista esimerkiksi juttuja allergioista, kesällä punkeista ja pistoksista, Saarnikko mainitsee.

Ihmiset kaipaavat luotettavaa tietoa terveydestä

Saarnikko aloitti Potilaan Lääkärilehden tuottajana vuoden alussa. Hänen tehtävänään on suunnitella sisältöä, muokata Lääkärilehden uutisia Potilaan Lääkärilehteen sopiviksi sekä kirjoittaa uusia juttuja – hoitaa koko kakkua.

– Olen innoissani. Näen lehdessä paljon potentiaalia. Uskon, että voimme saada paljon uusia lukijoita, koska ihmiset kaipaavat luotettavaa tietoa terveydestä.

Saarnikko arvioi, että monilta terveydestä kiinnostuneilta ihmisiltä saattaa jäädä tärkeitä uutisia huomaamatta, koska he eivät ole harjaantuneita etsimään ja lukemaan tieteellisiä artikkeleita. Tutkitun tiedon tarve on entisestään korostunut koronapandemian aikana, kun liikkeellä on ollut paljon virheellistä tietoa.

Lue myös

Toiveena on löytää uusia lukijoita erityisesti nuorista. Heitä pyritään tavoittamaan sosiaalisen median kautta. Potilaan Lääkärilehti on nyt Facebookin ja Twitterin lisäksi Instagramissa ja LinkedInissä.

– Somekanavilla jaetaan sisältöä valikoivasti kunkin kohdeyleisön mukaan. Instagramissa pyritään houkuttelemaan nuorempia lukijoita terveystiedon äärelle.

Lääkärit, suositelkaa lehteä potilaille

Potilaan Lääkärilehdessä julkaistaan keskimäärin kolme uutista päivässä. Uutiskirje lähetetään kerran viikossa, keskiviikkoisin.

– Potilaan Lääkärilehti on tarkoitettu koko Suomen kansalle. Toivon, että siitä tulee yhtä käytetty kuin esimerkiksi Terveyskirjastosta, Saarnikko sanoo.

Hän toivoo myös, että lääkärit suosittelevat lehteä potilailleen.

Potilaan Lääkärilehti löytyy osoitteesta potilaanlaakarilehti.fi. Sieltä voi myös tilata uutiskirjeen.

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030