Terveydenhuolto

Pohjois-Pirkanmaan sote-palvelut jatkossa yksi kokonaisuus

Johtamista, esihenkilöitä ja asiantuntijoita koskevien yt-neuvotteluiden tuloksena hyvinvointialueella vähennetään 80 henkilötyövuotta.

Anne Seppänen

Jatkossa Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja tuottamista tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, päätti Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokouksessaan maanantaina.

Hallitus irtisanoi Kolmostien Terveyden hankintasopimuksen, jonka ovat alun perin solmineet Parkanon kaupunki ja Pihlajalinna-ryhmittymä.

Pohjois-Pirkanmaa käsittää Parkanon, Kihniön, Virtain, Ruoveden, Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen kuntien muodostaman alueen, jolla asuu noin 30000 asukasta.

Viranhaltijat valmistelevat aluehallitukselle joulukuussa käsiteltäväksi kolme vaihtoehtoista mallia alueen palvelutuotannon uudistamiseksi.

Yt-neuvotteluiden tulos hyväksyttiin

Aluehallitus hyväksyi 21. lokakuuta päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksen. Neuvottelut koskivat erityisesti johtamis-, esihenkilö- ja asiantuntijatasojen vähentämistä. Tavoitteena on ollut vähentää menoja 12 miljoonalla eurolla.

Neuvottelujen tuloksena hyvinvointialueelta vähennetään 80 henkilötyövuotta. Lisäksi irtisanomisperusteiset muutokset koskevat noin 150 henkilöä.

Lue lisää: Pirkanmaan yt-neuvottelut päättyivät

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030