Terveydenhuolto

Pitääkö polioviruslöydöksestä jätevedessä huolestua?

– Lääkäreiden on hyvä olla hieman tavanomaista valppaampina asian suhteen, sanoo THL:n ylilääkäri Leif Lakoma.

Ulla Toikkanen

THL teki jätevesiseurannassa löydöksen rokotteesta peräisin olevasta muuntuneesta tyypin 2 polioviruksesta (VDPV2). Se löytyi Tampereen seudulta marraskuussa kerätystä jätevedestä.

Lue lisää: Tampereen seudulla poliovirusta jätevedessä

THL:n ylilääkäri Leif Lakoma  kertoo, että rokoteperäisiä polioviruksia havaitaan jätevedestä tavallisesti muutamia kertoja vuodessa. Nyt kyseessä on rokoteviruksista muuntunut virus. Tällaista virusta havaittiin Suomessa viimeksi niin ikään Tampereella 2008–2013. Löydöksen alkuperä ei ikinä selvinnyt.

Rokoteviruksista muuntuneet poliovirukset aiheuttavat nykyään maailmalla enemmän poliotapauksia kuin varsinaiset villit poliovirukset. Nyt kyseessä on Lakoman mukaan kuitenkin toistaiseksi vain yksittäinen jätevesilöydös. Tiedossa ei ole poliovirukseen sairastuneita, ja Suomessa rokotekattavuus on erittäin hyvä.

– En näkisi siis kansalaisen kannalta suurta syytä huoleen juuri nyt. Lääkäreiden on toki hyvä olla hieman tavanomaista valppaampina asian suhteen.

Mistä Tampereen seudulla havaittu virus on peräisin?

Tapauksesta erikoisen Lakoman mukaan tekee se, että myös muissa maissa on havaittu samaa tyypin 2 muuntunutta rokoteperäistä poliovirusta jätevedestä nyt syksyn aikana.

Hän arvioi, että virusta erittävä henkilö on voinut saada tartunnan ulkomailla.

– Tai virus voi muuntua myös yksittäisen henkilön pitkittyneen infektion aikana silloin, kun esimerkiksi immuunipuutteinen henkilö on rokotettu elävällä poliorokotteella. Vielä emme tätä täysin tiedä.

–  Mutta toki on hyvä muistaa, että Suomessa polion jätevesiseurantajärjestelmällä on pitkä historia ja havaitsemme tällaiset signaalit varmasti monta muuta maata herkemmin.

Virus muuntuu helposti

Tyypin 2 polioviruksen käyttö elävässä heikennetyssä poliovirusrokotteessa lopetettiin maailmanlaajuisesti vuonna 2016 juuri siksi, että virus muuntuu herkästi. 

– Tavallisesti nämä meidän muuntumattomat polioviruslöydöksemme jätevedestä ovat siis tyyppiä 1 tai 3, eli juuri ihmisiä, jotka ovat jossakin muussa maassa saaneet elävää heikennettyä poliovirusrokotetta. Viime vuosina on otettu myös käyttöön uusi stabiilimpaa tyypin 2 virusta sisältävä elävä heikennetty poliovirusrokote, joka on käytössä joissakin maissa.

Virus voi muuntua kiertäessään väestössä, mutta myös yksittäisen, esimerkiksi immuunipuutteisen elävän rokotteen saaneen henkilön kehossa.

Lue lisää: "Harvinaiset tartuntataudit on hyvä muistaa maahanmuuton yhteydessä"

Lue lisää: Voiko polio levitä Eurooppaan?

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030