Pirkanmaan hyvinvointialueen talous on ongelmissa
Tilanne vaatii välittömiä toimia, toteaa talousjohtaja.
Pirkanmaan hyvinvointialueen taloustilanne on heikentynyt selvästi keväästä. Uusimmassa arviossa on alijäämää 95 miljoonaa euroa. Pääosa alijäämästä on syntynyt ostopalveluista.
Tilanne vaatii välittömiä toimia talousjohtaja Pasi Virtasen mukaan.
– Taloudellisen tilanteen syyt tulee arvioida huolella, ja ryhtyä heti sekä lyhyen että pitkän tähtäimen toimenpiteisiin, joilla alijäämää saadaan merkittävästi supistettua, Virtanen sanoo tiedotteessa.
Nyt julkaistu talousarvio on tehty heinäkuun talouden toteuman pohjalta. Se on Virtasen mukaan tarkempi kuin alkuperäinen ennuste, joka tehtiin viime syksynä. Silloin alijäämän suuruudeksi arvioitiin 63,5 miljoonaa euroa.
Hyvinvointialueen hallitus päättää jatkotoimista kokouksessaan 11. syyskuuta.