Piilossa ja liikkeellä
Nykyaikaisessa sodankäynnissä lääkintä pitää suojata, koska se on iskujen kohde. Siksi lääkintäkokelaat eivät harjoittele hätäleikkauksia enää teltassa.
Sodankäynti muuttui lähes kertarysäyksellä Ukrainan sodan ja droonien kehityksen myötä, kertoo Puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Markus Lyyra .
Nykyään vihollinen kohdistaa hyökkäyksiä suoraan hoitohenkilökuntaan ja ambulansseihin piittaamatta kansainvälisistä sodankäynnin sopimuksista.
– Punainen risti ei ole ollut enää vuosiin suoja, vaan se on maali, sanoo Lyyra.
Lamauttamalla lääkinnän voi muuttaa taistelun kulun.
Tieto on muuttanut myös harjoittelua. Riihimäellä Sotilaslääketieteen keskuksessa on käynnissä lääkintäreserviupseerikurssin harjoitusviikko, jossa nuoret lääkärit opettelevat poikkeusolojen ensihoitoa kenttäolosuhteissa.
Hoitopolku kulkee rintaman etulinjasta taaksepäin. Piharakennukseen on pystytetty tilapäinen ensihoitoasema, joka on viimeinen piste ennen kuin potilas evakuoitaisiin siviilisairaalaan.
Täällä pelastetaan henkiä.
Perinteisesti harjoitus on tehty teltassa, mutta Ukrainasta on opittu, että kangas ei suojaa riittävästi. Vankempaa turvaa pitää hakea esimerkiksi rakennuksista tai maan alta. Samassa paikassa ei voi pysyä montaa tuntia, vaan nykylääkintä on liikkuvaa.
– Jos rakennuksen ympärillä alkaa pörrätä ambulanssia ja helikopteria, ei mene kauan, kun vastapuoli tekee tulikeskityksen, kuvaa Lyyra.
Myös sotavammat ovat muuttuneet. Valtaosa tulee luotien sijaan räjähdyksistä ja sirpaleista. Ne tekevät laajaa tuhoa: keho voi olla täynnä osumia ja monessa elimessä vaurioita samaan aikaan. Se vaikeuttaa hoitoa.
– Sotavammat ovat usein läpäiseviä ja aina likaisia, kiteyttää kirurgian ylilääkäri Janne Heikkinen , joka ohjaa leikkaustiimin harjoittelua.
Nyt ensimmäinen taistelussa haavoittunut sotilas kannetaan sisään. Hänet viedään suoraan leikkaussaliin. Lyyra kysyy lääkintäkokelailta, kenen päätöksellä.
Eteisessä hoidon kiireellisyyden triage-arviointia johtaa tänään upseerikokelas Aarni Arjas , joka vastaa kuuluvasti: Minä arvioin. Sali oli vapaa, selkeä vuotoshokki, vatsavamma, hän perustelee.
Upseerikokelaat hoitavat simulaatioharjoituksessa kaikki roolit.
Lääkintäreserviupseerikurssin osallistujat ovat vastavalmistuneita lääkäreitä tai loppuvaiheen opiskelijoita, jotka suorittavat varusmiespalvelustaan. Kahdeksan viikon peruskoulutus tehdään ensin normaalisti joukko-osastoissa ympäri Suomen, minkä jälkeen voi hakea. Takana pitää olla vähintään neljän vuoden korkeakouluopinnot. Kurssille pääsevät myös hammaslääkärit, eläinlääkärit ja proviisorit.
Viime kesänä aloittaneella kurssilla on 27 osallistujaa, eli se on lähes täynnä.
Lääkintä-rukin koulutus kestää 14 viikkoa. Sinä aikana opetellaan johtajiksi.
Tulevaisuuden toivoja
Leikkauspöydällä makaa haavoittunutta esittävä kokelas pukeutuneena elastiseen simulaatiopukuun. Puvun sisällä ovat tärkeimmät elimet, sitä voi viiltää ja tehdä muutamia hätätoimenpiteitä.
Verenvuodon lähdettä ei näy, vaan sitä pitää etsiä.
Tänään leikkaustiimiä johtaa kirurgina toimiva kokelas Roope Näreaho . Hänen harteillaan on päättää, hyötyykö tämä potilas leikkauksesta nyt eniten. Haavoittuneita tulee mahdollisesti monta rinnakkain.
Lääkintä-rukissa nuoret lääkärit pääsevät harjoittelemaan asioita, mihin muualla ei ole mahdollisuutta. Vaikkei heistä kirurgeja tule koulutuksen aikana, kaikki oppivat pääperiaatteet hätäleikkauksista, anestesiasta ja ensihoidosta.
Kokelaiden määrässä ei kirurgian ylilääkäri Heikkisen mukaan korostu esimerkiksi millekään tietylle erikoisalalle aikovat. Monet nuoret tulevat hakemaan oppia etenkin johtamiseen. Sitä lääkärin töissä tarvitaan, mutta yliopistossa ei juurikaan opeteta.
Millainen Heikkisen mielestä on hyvä johtaja?
– Tässä kontekstissa se pitkälti tulee siitä, että substanssi on hallussa. Lisäksi tulee pystyä ajattelemaan loogisesti, toimimaan johdonmukaisesti ja kommunikoimaan. Sellainen tavan kaveri, jolla on taidot hallussa ja joka haluaa tehdä työnsä hyvin, hän pohtii.
Siihen kuuluu myös herkkyys tunnistaa, miten oma käytös muuttuu äärirajoille vietynä. Osa harjoituksista on luotu erityisen paineiseksi: pitää johtaa, kun takana on liian vähän unta ja edessä monta päätöstä elämästä ja kuolemasta.
Muutamia maastoharjoituksia lukuun ottamatta kokelaiden levosta ja palautumisesta kuitenkin huolehditaan, koska väsyneenä oppiminen kärsii. Iltavapaita on runsaasti. Kurssilaiset eroavat tyypillisistä varusmiehistä, jotka tulevat suoraan lukiosta tai ammattikoulusta. Monella on perhettä, sitoumuksia ja elämänkokemusta.
– He ovat tehneet valtavan uhrauksen maanpuolustuksen hyväksi tullessaan vuodeksi tänne harjoittelemaan päivärahalla sen sijaan, että menisivät lääkärin töihin. He ovat tulevaisuuden toivoja, joita on ihana opettaa, kehaisee Lyyra.
Näkee, että arvostus on molemminpuolista. Harjoituksessa yhteishenki on hyvä, henkilökohtaista palautetta saa vähän väliä.
”Kaverilla tajunta laskee”
Sillä aikaa kun salissa operoidaan vuotavaa vatsaa, pieneen eteiseen on saapunut lisää potilaita. Yhdeltä puuttuu jalka, toisella irvistää ohimosta pahannäköinen haava, kolmas makaa lattialla kyljellään.
Laitetaanko kiristysside? Ei, ultraa maha ensin. Ketamiinia 25 iv. Ringer 500. Ootko hereillä, sattuuko pahasti vielä? Pulssi ei tunnu, kaverilla tajunta laskee.
Pienessä tilassa riittää melskettä ja hälinää.
Kenttäolosuhteissa lääkärin pitää tehdä enemmän, mutta vähemmällä. Vähemmällä henkilökunnalla, vähemmällä välineistöllä, vähemmällä sähköllä, valolla ja lämpötilalla.
Suomen sääoloissa isoin haaste lääkinnälle on kylmyys. Liian kylmää on lähes koko vuoden.
– Haavoittunut tulee pitää lämpimänä keinolla millä hyvänsä. Jokainen menetetty lämpöaste lisää kuolleisuutta kymmeniä prosentteja, Lyyra sanoo.
Kylmän sään kanssa Suomessa osataan pelata. Arktista osaamista arvostetaan Nato-maissa, ja liittolaismaiden joukot hakevat täältä oppia.
Leikkaussalissa potilaan maksa on operoitu, ja hän siirtyy pian jatkohoitoon muualle, vatsanpeitteet edelleen auki. Vatsan alue on kääritty kalvoon, jotta se olisi matkan ajan mahdollisimman suojassa kontaminaatiolta ja lämmönhukalta. Siviilissä tällainen potilas menisi epäilemättä suoraan teholle.
Mutta ei täällä. Kokelaat valmistautuvat avaamaan kirurgista hengitystietä, jonka avulla anestesiaa voidaan keventää ja nukutettu potilas saadaan hengittämään itse. Se on tarpeen, koska evakuointimatkalle ei ole antaa mukaan anestesialääkäriä tai hengityslaitetta.
Lyyra kertoo, että kirurginen hengitystie on vaativa toimenpide, jota ei valmistuville lääkäreille yliopistossa varmasti opeteta.
Kirjaukset siitä, mitä on tehty ja mitä suunnitellaan jatkoksi, tehdään suoraan potilaaseen. Sähköistä potilasjärjestelmää ei kentällä ole, ja paperit voivat hävitä tai tuhoutua.
Pitkät evakuointimatkat haastavat
Siirto voi kestää tunteja, jopa vuorokauden. Se on iso riski hätäleikkauksen jälkeen. Optimi olisi noin tunti, mutta evakuointiajat ovat pidentyneet huomattavasti Euroopassa käytävissä sodissa viime vuosina.
Myös se johtuu sodankäynnin muutoksista, eli drooneista ja lääkinnän maalittamisesta, kertoo Lyyra.
Tilanne on mennyt uusiksi niin nopeasti, ettei sotilaslääketieteellinen tutkimus pysy perässä. Yhdysvaltaistutkimukset Afganistanista ja Irakista ovat Lyyran mukaan vanhentuneet, koska niissä evakuoitiin enimmäkseen helikoptereilla ja lämpimissä olosuhteissa. Ne soveltuvat muutenkin huonosti Pohjois-Euroopan sääoloihin. Helikoptereista ei ole apua, jos jäinen tihkusade estää lentoonlähdön.
– Lääketieteen me osaamme. Taktinen osuus, eli iskujen uhka, tekee tästä vaikeaa, hän toteaa.
Riihimäellä harjoitus on ohi, lopuksi kokelaat saavat palautetta ohjaajilta. Simulaatiota jatketaan koko viikko, aamusta alkuiltaan.
”Armeijaa kannattaa lykätä”
Kesällä Itä-Suomen yliopistosta lääkäriksi valmistunut Nuutti Teräslahti on todella tyytyväinen valintaansa lykätä armeijaa ja tulla lääkintäreserviupseerikurssille.
Hän arvostaa etenkin runsasta käytännön taitojen harjoittelua, hyvää kohtelua ja tiiviiksi hioutuneen porukan yhteishenkeä.
Tauko työelämästä ei tunnu uhraukselta, vaan opeista on hyötyä ja töissä ehtii puurtaa vuosikausia. Aikeissa on suuntautua jollekin nopeatempoiselle erikoisalalle.
Teräslahtea huolettaa se, että kurssin koulutusmäärät ovat pieniä. Vain harva valitsee sen lääkäriksi valmistumisen jälkeen. Yksi syy on hankala ajoitus: moni kuulee mahdollisuudesta vasta lääketieteen opintojen aikana, kun armeija on jo käyty alta pois.
Teräslahti toivoo, että tieto tavoittaisi useamman nuoren aikaisemmin. Hänellä on heille tärkeä viesti:
– Armeijaa voi ja kannattaa lykätä. Älkää menkö heti palvelukseen, vaan odottakaa ja tulkaa tänne mieluummin.
Hän uskoo, että palvelusaika lääkärin koulutuksella on ollut antoisampaa ja mielekkäämpää kuin suoraan lukiosta.
Maailmanpoliittinen kireä tilanne ja sotaan joutumisen uhka painaa kurssilaisten mieltä.
– Yritetään keventää huumorilla, mutta kyllä se suoraan sanoen hirvittää, etenkin kun tietää, että lääkintä on kohde. Uskon, että tähän porukkaan voi luottaa, mutta onko meillä riittävästi kenttälääkintää osaavia lääkäreitä, Teräslahti pohtii.
Hän toivoo, että kaikki lääkärit pääsisivät viimeistään kertausharjoituksissa kokeilemaan, millaista työskentely on alkeellisissa olosuhteissa. Sairaalan tasoon tottuneille voi olla tiedossa karu herätys.
”Lisää itsevarmuutta”
Viidennen vuoden lääkäriopiskelija Anni Immonen Oulun yliopistosta suorittaa naisten vapaaehtoista palvelusta lääkintä-rukissa.
– Täällä saatava johtajakoulutus on todella hyvä. Lääkiksessä johtamista ei juurikaan opetella, mutta työelämässä sitä tarvitsee, hän sanoo.
Kurssi päättyy kesäkuussa. Immonen ei ole vielä päättänyt, aikooko erikoistua tai mihin hakeutuu töihin, mutta uskoo, että opeista on hyötyä siitä riippumatta.
Koulutus on ollut hänestä sopivan haastavaa. Raskaimpia mutta myös parhaimpia kokemuksia ovat olleet lääkinnän maastoharjoitukset. Hän kokee, että on saanut lisää itsevarmuutta lääkärin työhön ja johtajuuteen.
Immonen haluaa kannustaa erityisesti naisia hakemaan.
– Valmistumisen jälkeen moni voi ajatella, että menee mieluummin tienaamaan töihin kuin vuodeksi armeijaan. Mutta vuosi on lopulta lyhyt aika ja tämä on ainutlaatuinen juttu, mitä ei voi muualla kokea, hän sanoo.
