Terveydenhuolto

Oysin nuorisopsykiatrian osasto on tukossa – nuoria aikuisten osastolle

Ongelmien taustalla on ainakin se, että perustason nuorisopsykiatrista avohoitoa ei hyvinvointialueella ole, tai se on pirstaleista.

Anne Seppänen

Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osasto 86 on niin täynnä, että osa potilaista on jouduttu sijoittamaan aikuisten tai lasten osastoille.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Kaleva.

– Ylipaikkatilannetta on jotenkuten siedetty, mutta nyt tuli yllättävästi kasvava tarve, eikä meillä enää olekaan ollut tilaa. Tärkeintä olisi nyt saada purettua tilanne niin, että pääsemme normaalitoimintaan, kertoo nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja osaamiskeskusjohtaja Juha T. Karvonen Lääkärilehdelle.

Yhtenä tekijänä ongelmien taustalla on Karvosen mukaan se, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta osin puuttuu perustasolta nuorisopsykiatrinen avohoito, tai se on hyvin pirstaloitunutta. Tilanne vaihtelee kuntakohtaisesti.

– Perustavanlaatuinen ongelma on, ettei meillä ole kunnolla hoitoketjutettu toimintaa perustasolta erikoissairaanhoitoon, Karvonen sanoo.

Ongelma ei ole uusi, mutta hajaannus on hänen mukaansa tullut ehkä paremmin näkyviin hyvinvointialueen aloittaessa. Töitä hoitoketjujen rakentamiseksi tehdään kaiken aikaa.

Oireistot hankalampia

Muitakin taustasyitä on kuin puutteet perustason toiminnassa. Mahdollisesti vaikuttamassa on myös koronan aikana kertynyt hoitovelka.

On valtakunnallinen ilmiö, että nuorisopsykiatrisen osaston käyttö lisääntyy. Syistä on keskusteltu paljon, mutta selvää syytä ei ole voitu osoittaa.

– Osaston kannalta katsottuna on niin, että nuorten tilanne pahenevat ja oireistot ovat voimakkaampia, Karvonen sanoo.

Lue myös

Usein nuoren tuovat osastolle itsetuhoisuus tai vaikeudet aggression hallinnassa.

– Ikävä kyllä myös lastenpsykiatrialta kuuluu, että oireisto on hankalaa ja se on varhaistunut.

Tutkimusjaksoista luovuttu

Tungos on johtanut myös siihen, että ennalta sovituista, noin kuuden viikon mittaisista nuorisopsykiatrisista tutkimusjaksoista on Oysissa jouduttu luopumaan. Jonot niihin venyivät jopa yli vuoden mittaisiksi.

– Vuosi on nuoren elämässä pitkä aika. Oikea-aikaisuus olisi tärkeää, Karvonen sanoo.

Nyt tutkimusjaksolle pääsee vain päivystyksellisesti ja jaksolle päätyvien nuorten tilanteet saattavat olla pahemmin kriisiytyneitä.

Oysin nuorisopsykiatrian osasto 86 on koottu kahdesta eri osastosta ja se aloitti toimintansa syyskuussa 2021. Kaksiosaisella osastolla on 10+12 sairaansijaa.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030