”On kauheaa, kun pommituksiin tottuu”
Gynekologi Sari Silventoisen kokemus Gazan kenttäsairaalasta osoitti, että tilanne alueella on pahempi kuin uutiskuvat.
Gynekologi Sari Silventoinen on juuri saapunut viiden viikon komennukselta Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kenttäsairaalasta Gazan Rafahista. Hänellä on takanaan kuusi matkaa katastrofialueille, mutta tämä oli niistä rankin sekä henkisesti että fyysisesti.
– Ilmaiskut alkoivat yleensä 4–5 aikaan aamuyöllä. En ole aiemmin ollut paikassa, jossa pommitukset ovat tulleet niin lähelle. Kenttäsairaala oli turvamiesten saartama alue, jolle oli saatu turvatakuut. Siitä huolimatta välillä pelotti.
Punaisen Ristin kenttäsairaalassa työskenteli noin 200 paikallista työntekijää ja noin 25 kansainvälistä Punaisen Ristin delegaattia, josta lääkäreitä oli noin kahdeksan. Silventoinen työskenteli kenttäsairaalan synnytysosastolla.
– Synnytyksiä ei ollut kovin paljon, joten tein myös perusgynekologin työtä ja autoin myös leikkaussalissa, jossa oli eniten töitä. Yli 90 prosenttia sairaalan potilaista oli pommituksissa haavoittuneita.
Silventoisen mukaan päivät kenttäsairaalassa kuluivat tehokkaasti töitä tehden. Sairaalan työntekijöillä ei ollut turvallisuussyistä lupaa poistua sairaalan alueelta. Majoitus ja ruokailu on järjestetty alueen sisällä.
Valmiina lähtöön 16 vuoden ajan
Suomen Punaisella Ristillä on avustustyöntekijäreservi, johon kuuluu muun muassa lääkäreitä, joita Punaisen Ristin kansainvälinen komitea pyytää avuksi konfliktitilanteisiin. Silventoinen on ollut reservissä jo 16 vuoden ajan. Hänen ensimmäinen komennuksensa suuntautui Afganistaniin vuonna 2008. Siellä hän oli puoli vuotta.
– Afganistanissakin olin konfliktialueella, mutta ilmaiskut eivät tulleet niin lähelle sairaalaa kuin Gazassa.
Afganistanin lisäksi Silventoinen on ollut komennuksella Haitin maanjäristyksissä vuosina 2010 ja 2021. Hän on ollut myös kaksi kertaa Bangladeshin maanjäristysalueella vuonna 2018.
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea hyväksyy heidän operaationsa mukaan otettavat henkilöt. Esimerkiksi Gazan tilanne on niin haastava, että sinne tarvittiin kokeneita työntekijöitä.
– Gazan komennus vaati minultakin enemmän mietintää kuin aiemmat reissut. Perhe ei innostunut, kun ilmoitin asiasta, mutta oma päätökseni oli lopulta aika selvä. Takaraivossa ja sielussa on ajatus siitä, että täytyy lähteä, kun siellä tarvitaan.
Ennen ensimmäistä komennustaan Silventoinen ajatteli lähtevänsä parantamaan maailmaa, mutta huomasi pian, että työn ilo tulee yksittäisten ihmisten auttamisesta.
Silventoinen työskentelee Hämeenlinnan keskussairaalassa, josta hän saa komennuksia varten virkavapaata. Hänelle on tärkeää, että työnantaja suhtautuu komennuksiin myönteisesti.
– Aina niin ei ole ollut, mutta kaikissa työpaikoissani olen kertonut, että haluan tarvittaessa lähteä komennuksille. Toki silloin muut joutuvat paikkaamaan työni kotimaassa. Onneksi myös työkaverit ovat kannustaneet lähtemään. Osa ihmettelee, miten pystyn tekemään tätä. Silventoisen mielestä vaikeallekin komennukselle pitää olla hyvä fiilis lähteä.
Juhannus Gazassa ei unohdu
Pääosa Silventoisen työstä Gazassa oli samankaltaista perustyötä kuin Suomessa, tosin vaatimattomammissa olosuhteissa. Juhannusaattona tilanne muuttui, kun aivan sairaalan lähistöllä oli pommi-isku.
Sairaalaan tuotiin pommitusalueelta noin 70 potilasta, joista 20 kuoli sairaalassa. Heti pommi-iskun jälkeen sairaalaan tuli hälytystila. Äitiysteltasta tuli palliatiivinen osasto. Sinne tuli iskussa haavoittuneita, joille ei voitu antaa enää muuta kuin kipulääkettä.
– Haavoittuneet olivat nuoria ihmisiä, joilta oli irronnut raajoja ja monien vartalot olivat palaneet pahoin. Moni heistä myös menehtyi nopeasti.
Silventoinen kertoo, miten kirurgit tekivät pitkiä vuoroja ja saivatkin monen ihmisen hengen pelastetuksi. Osa kansainvälisistä lääkäreistä oli erikoistunut sotakirurgiaan.
– Oli hienoa nähdä, miten ammattitaitoista työtä he tekivät.
Silventoinen pitää näkemäänsä Gazassa paljon pahempana kuin ne kuvat, jotka Suomeen välittyvät.
– Ajoimme Etelä-Gazan läpi, ja näin, miten tuhottu koko alue oli. Ihmiset asuivat teltoissa ja tekevät ruokaa avotulilla. Koulut on suljettu. Se on äärimmäisen surullista. Minulla on siellä edelleen tuttuja, joihin olen yhteydessä ja pelkään heidän puolestaan.
Keikat ovat sopivan mittaisia
Silventoisen mukaan 4–6 viikon keikat konfliktialueelle ovat sopivan mittaisia, koska arki kenttäolosuhteissa on rankkaa. Vapaa-aikaa ei käytännössä ole.
Komennukselle lähtevän työntekijän tulee olla valmis kohtaamaan mitä tahansa ja tekemään niitä töitä, joita eteen tulee.
– Esimerkiksi Haitissa olen koonnut bajamajoja.
Hänen mielestään avarakatseisuus on olennainen asia, kun tekee lääkärin töitä konfliktialueella.
– Lääketieteessäkin asioita voi tehdä monella tavalla ja superjoustavuutta tarvitaan, kun toimitaan paikassa, jossa ei ikinä tiedä, mitä tunnin kuluttua tapahtuu.
Heinäkuun loppua Silventoinen viettää mökillä Kymenlaaksossa.
– Juuri nyt olen onnellinen, että olen Suomessa ja terve. Ensimmäiset päivät mökillä olen vain nukkunut. Kaiken kokemani jälkeen on hyvä olla saaressa ja tuijottaa vain järveä. Onneksi perhe ymmärtää, ja antaa minun olla rauhassa.
