Suomen työehtosopimusjärjestelmä ajautui 1960-luvun lopulla kriisiin. Vuonna 1956 oli koettu yleislakko, ja levottomuus työmarkkinoilla jatkui seuraavalla vuosikymmenellä. Poliittissävyisiä lakkoja syntyi joka sopimuskierroksella.

Vuonna 1968 lakkoilijoita oli tavallista enemmän, ja palkankorotusvaatimukset nousivat 30 prosenttiin.

Valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan mitta tuli täyteen. Kun kaikkien kanssa ei ehditty neuvotella, hän niputti riitoja ja menetelmä tuntui toimivan.

Koko neuvottelujärjestelmä remontoitiin Liinamaan mallin mukaisesti. Uusi virkaehtosopimuslaki ja pääsopimus tulivat voimaan joulukuussa 1970.

Tasavallan ytimessä olivat silloin SKDL, SDP ja Kepu.

Maailma muuttui

Maailmalla vuosi 1968 oli ollut hullu vuosi.

Tapahtumien vyöry oli alkanut toukokuun alussa Ranskasta, missä opiskelijat valtasivat Sorbonnen yliopiston. He kokivat vääryytenä sen, että miesopiskelijoilta oli naisten kampukselle pääsy kielletty.

Vaatimuksia tuli nopeasti lisää. Vastustettiin Vietnamin sotaa, fasismin jäänteitä, imperialismia ja rahavaltaa. Myös työläiset innostuivat. Levottomuudet levisivät ympäri maan, autoja poltettiin ja tiesuluilla mellakoitiin. Vallankumous oli lähellä.

USA:ssa feministit polttivat kaduilla rintaliivejään, kampuksilla vastustettiin Vietnamin sotaa ja poliisi ampui opiskelijoita kovilla.

Suomessa opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon ja kiinnittivät fasadiin julisteen: ”Vallankumous yliopistolla on alkanut!”. Opiskelijayhteisöt politisoituivat. Syntyi maolaisia, marxilaisia ja muita ryhmittymiä.

Ja maailma muuttui!

Vappumarsseissa nähtiin tulevia lääkäreitä kantamassa punalippuja. Turun proffajuhlissa ruvettiin pukeutumaan arkivaatteisiin.

Katastrofi lääkäreille

Kuohunnan keskellä laaditusta virkaehtosopimuslaista tuli lääkäreille katastrofi.

Lääkäriliitto oli aiemmin neuvotellut palkat Sairaalaliiton ja Kuntaliiton kanssa. Nyt osapuolet määrättiin pääsopimuksessa. Palkansaajien neuvotteluja saivat käydä vain SAK, TVK, STTK ja Akava. Kuntatyönantajaa edusti kunnallinen sopimusvaltuuskunta, sittemmin Kunnallinen työmarkkinalaitos. Valtiolla oli vastaava elin.

Lääkärien palkkausjärjestelmä pantiin kokonaan uusiksi.

Kunnanlääkäreillä tulot olivat perustuneet toimenpidepalkkioihin. Kunnanlääkärijärjestelmä lakkautettiin, ja tilalle tulivat terveyskeskukset, joiden lääkäreille asetettiin säännöllinen työaika sekä kuukausipalkka.

Sairaalapuolella lääkärit olisivat sijoittuneet palkkataulukossa hallinnon yläpuolelle, mikä ei tietenkään ollut sopivaa. Palkka jaettiin kahteen osaan: peruspalkkaan ja sairaalalisään.

Keksintö tuli kalliiksi.

Palkankorotukset koskivat vain peruspalkkaa. Lääkäreillä oli mahdollisuus sijoittaa järjestelyvarojaan sairaalalisään, jos niin halusivat. Järjestelmä oli rakennettu tasoittamaan palkkaeroja, ja lääkärien suhteellinen palkkataso laski nopeasti.

Ilmeisesti opiskelijaliikkeen voima oli jättänyt luun kurkkuun, sillä näillä eväillä mentiin mukisematta melkein koko 1970-luku.

Kalvot alkoivat purra

Ensimmäinen vuoteni Lääkäriliiton hallituksessa osui 1970-luvun loppuun. Neuvottelupäällikkö Aarno Schreyn selostukset neuvottelutuloksesta merkittiin silloin pöytäkirjaan ilman isompaa keskustelua.

Vähitellen kalvot alkoivat purra. Schrey osoitti lääkärien suhteellisen ansiotason puolittuneen.

Vuonna 1983 liitto antoi ennenkuulumattoman lakkovaroituksen. Akavan hallitusta se ei miellyttänyt: muiden alojen olisi pitänyt odottaa korotuksiaan yhden lakkoilijan takia. Koeäänestys kielsi lakon.

Lääkäriliitto perui varoituksen mutta vaati Akavaa irtisanomaan pääsopimuksen.

Akavan neuvottelupäällikkö Matti Koivistoinen, sittemmin Lääkäriliiton neuvottelujohtaja, vastusti. Samoin eräät suuret liitot. Päätettiin kuitenkin lähettää Kunnalliselle sopimusvaltuuskunnalle neuvottelupyyntö menettelytavoista.

Vastaus oli sen verran tyly, että Akava irtisanoi pääsopimuksen lokakuussa 1983. Äänestystulos oli 12–7.

Vapaus neuvotella

Lääkäriliitolla oli nyt vapaus neuvotella omin päin.

Vuoden 1984 neuvottelut eivät tuoneet tulosta, joten liitto antoi lakkovaroituksen. Lakkoon osallistui lopulta 14 akavalaista liittoa. Lääkärien palkankorotukset olivat noin 20 prosenttia. Tulosta pidettiin tyydyttävänä.

Akava kuitenkin palasi pääsopimukseen syyskuussa 1984. Yllättäen huomattiin, että opettajat olivat saaneet oman sopimusalan.

Lääkäriliitto edellytti Akavan päätöksentekojärjestelmän uudistamista. Sopimusten hyväksyminen oli siirrettävä Akavan hallituksesta homogeenisemmille ja pienemmille neuvottelukunnille. Jos riittävän suuri liitto tai ryhmittymä oli valmis ja kykenevä lakkoon, keskusjärjestö ei saanut sitä estää. Hyväksyttiin niin sanottu yhden viidesosan periaate, jonka sisään Lääkäriliitto mahtui.

Akava uudistui, mutta haasteeksi jäi sopimusrakenne. Lääkärit kuuluivat kunnalliseen sopimukseen, jonka piirissä irtonaiset järjestelyvarat valuivat matalapalkka-aloille.

Lääkäreiden potista

Selvittelin kumppaneita oman sopimusalan perustamiseksi. Terveydenhoito olisi sellaiseksi sopinut, ja Tehyn puheenjohtajan Raija Hukkamäki oli halukas yhteistyöhön. Ilmeni kuitenkin, että Tehyn päätavoite oli kuroa umpeen palkkaero lääkärien ja hoitajien välillä.

Se siitä.

Löytyisikö muita?

Moni kiinnostui. Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 1985 allekirjoitettiin Akateemisten terveydenhoitoalan järjestöjen yhteistyöelimen Akaterin perustamispöytäkirja. Mukana olivat lääkäri-, hammaslääkäri- ja eläinlääkäriliitot sekä farmaseutit, psykologit, ravitsemusterapeutit ja ylihoitajat.

Kokouksia pidettiin, ja tunnelma oli innostunut. Selvitettiin mahdollisuuksia omalle sopimukselle. 

Vuoden 1990 kierroksella Farmasialiiton puheenjohtaja Ulla Aittokoski vaati liitolleen palkankorotuksia ja oli keksinyt rahoituslähteen. Rahat otettaisiin lääkärien potista.

Se siitäkin.

Ilmoitin eroavani Akaterin puheenjohtajuudesta. Seuraajaksi valittiin hammaslääkäriliiton Atilla Samaletdin, mutta Akaterin taru loppui nopeasti.

Kreivin aikaan

Jäljellä oli kolme kutakuinkin samoin ajattelevaa tahoa, lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit.

Kombinaatio oli liian pieni, jotta muut olisivat hyväksyneet sen sopimusalaksi. Joukko voisi kuitenkin luoda pohjaa neuvottelu- ja sopimustoiminnalle.

Idea kelpasi kaikille, ja joulukuussa 1991 pidettiin Lääkärikartellin perustava kokous. Tavoitteeksi asetettiin kaikkia kolmea liittoa koskeva lääkärisopimus, mikä tehtiin Akavan puheenjohtajistossa tiettäväksi.

Darwinin mukaan ympäristönmuutos luo tilaa uusille orgaaneille. 1990-luvun alun lamassa kävi näin. TVK ajautui konkurssiin, mikä avasi harvinaisen tilaisuuden: kun yksi neljästä oli poissa, koko pääsopimus oli kirjoitettava uusiksi.

Lääkärikartelli oli valmiina, ja nyt vaadittiin sen ottamista osapuoleksi pääsopimukseen. Akavaa muistutettiin, että opettajat olivat saaneet oman sopimuksen vastaavassa tilanteessa vuonna 1984.

Kun uusi kunnallinen pääsopimus allekirjoitettiin 13.1.1993, Lääkärikartelli oli mukana.

Kreivin aikaan. Muun muassa Tehy on sen jälkeen epätoivoisesti vaatinut omaa sopimusalaa eikä ole onnistunut.

Keskitettyyn neuvottelujärjestelmään on sittemmin kohdistunut paineita varsinkin vientialoilta, mutta järjestelmä on hengissä. Lääkärikartellikin on muuttanut nimensä Lääkäriliittojen neuvottelujärjestöksi ja toimii edelleen tehokkaasti.