Muistisairaat suljetaan helposti sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle
Riskinä on jopa sosiaalinen kuolema.
Etenevä muistisairaus, kuten Alzheimerin tauti, vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteita.
Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua jopa sosiaalisesta kuolemasta. Termillä tarkoitetaan sitä, että ihmistä ei nähdä vuorovaikutuksen arvoisena ja hänet suljetaan kaiken vuorovaikutuksen ulkopuolelle.
Tampereen ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät sosiaalisen kuoleman ja hoivakodissa asumisen yhteyksiä muistisairautta sairastavien ihmisten läheisten haastattelujen avulla. Samalla he tarkastelivat, miten muistisairauteen liittyvät kielteiset mielikuvat ovat osa sosiaalisen kuoleman prosessia.
Haastattelujen perusteella hoivakotiin muutto vähensi sosiaalisten kontaktien määrää huomattavasti, ja saattoi katkaista vuosikymmeniä jatkuneita ihmissuhteita.
– Haastattelemamme läheiset kuvasivat, miten muistisairauden oireet tekivät vuorovaikutuksesta haastavaa. Esimerkiksi puhelimen kautta yhteydessä oleminen olisi vaatinut henkilökunnalta apua onnistuakseen. Osa läheisistä kuvasi, miten muistisairas läheinen tuntui olevan saavuttamattomissa, kertoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta tiedotteessa .
Läheiset kokivat, että muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvointia ei aina osattu nähdä terveydenhuoltojärjestelmässä tärkeänä. Tämän koettiin vaikuttavan kielteisesti myös hoidon laatuun.
– Osaa läheisistä oli pyydetty vähentämään yhteydenpitoa sillä perusteella, että hoivakodista otetaan kyllä yhteyttä, mikäli jotain vakavaa sattuu. Tällainen ajattelumalli heijastaa käsitystä, ettei muistisairas tarvitse sosiaalista kanssakäymistä läheistensä kanssa, post doc -tutkija Jenny Paananen Turun yliopistosta kertoo.
Tutkimuksen perusteella hoivakotiin siirtyminen ei kuitenkaan lisää sosiaalisen kuoleman riskiä, mikäli asenteet ja hoivakodin toimintakulttuuri tukevat asukkaiden sosiaalista hyvinvointia.
– Edelleen on tekemistä siinä, että ymmärtäisimme, ettei muistisairaus ole syy työntää ketään yhteiskuntamme ulkopuolelle. Päinvastoin tällöin erityisesti on syytä vahvistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä tarvittavaa tukea, professori Jenni Kulmala Tampereen yliopistosta toteaa.
