Terveydenhuolto

Mitä lääkärin ei kannata tehdä?

Jo satakunta Vältä viisaasti -suositusta kertoo tiiviissä muodossa asioista, joita on hyvä välttää.

Anne Seppänen

Mitä lääkärin on viisainta jättää tekemättä ja milloin? Vältettäviä terveydenhuollon toimia nostetaan esille Duodecimin Vältä viisaasti -suosituksissa.

– Vältä viisaasti -suositukset on kehitetty nostamaan esiin sellaisia asioita, joita ei kannata tehdä tietyissä tilanteissa ja tietyille potilasryhmille, kertoo Käypä hoito -päätoimittaja Jorma Komulainen.

Esimerkiksi lapsille ei kannata määrätä yskänlääkettä akuuttiin yskään, koska se ei heitä auta.

Uusia saa ehdottaa

Lyhyitä, tiiviisti kirjoitettuja Vältä viisaasti -suosituksia on julkaistu jo vuodesta 2017, ja niitä on ilmestynyt satakunta. Ensimmäisinä vuosina niitä ilmestyi enemmän, nyt harvakseltaan.

Suurin osa niistä on nostoja Käypä hoito -suosituksista. Jokunen taas on saanut alkunsa erikoislääkäriyhdistyksien ehdotuksesta.

Myös uusia ehdotuksia suosituksiksi toivotaan.

– Eniten huomiota ovat varmaankin saaneet hyödyttömiä antibioottihoitoja koskevat suositukset. Se kuulostaa jopa vähän hassulta, koska jokainen lääkäri Suomessa tietää, ettei virustauteja pitäisi hoitaa antibiooteilla, Komulainen kertoo.

Toinen lääkärien huomiota saanut suositus koskee akuutin selkäkivun röntgenkuvantamista.

– Siinä sanotaan, ettei parin viikon selkäkivussa pidä ottaa röntgenkuvaa, ellei ole keltaisia lippuja.

Suuren yleisön keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa yksi kiinnostusta herättäneistä suosituksista koskee lasten yskänlääkkeitä.

Tarvitaan vahva näyttö

Sille, mikä asia päätyy Vältä viisaasti -suositukseksi, on varsin kovat kriteerit.

– Tarvitaan vahva tai vähintään kohtalainen näyttö siitä, että jokin hoito ei ole suositeltava tietylle potilasryhmälle, Komulainen sanoo.

Lisäksi vältettävän hoidon tulee olla käytössä, turhia suosituksia ei siis anneta.

Lue myös

Vaikka suositukset ovat tiiviitä tekstejä, niiden takana on paljon työtä. Valtaosa suosituksiin päätyneistä asioista on tunnistettu Käypä hoito -työryhmissä.

– Kirjoitustyö tehdään meillä Käypä hoito -toimituksessa: kaivamme esiin datan, johon suositus voidaan pohjata, ja kirjoitamme sivun mittaisen suosituksen. Toimitus arvioi sen ja viime kädessä päätoimittaja päättää, julkaistaanko sitä.

Viime vuosina on Komulaisen mukaan tullut ehkä aiempaa tärkeämmäksi se Vältä viisaasti -suositusten puoli, että turhat toimet syövät terveydenhuollon resursseja.

– Kaikki mitä tehdään turhaan, on pois siitä, mitä terveyshyötyjä tuottavia asioita voitaisiin tehdä. Vältä viisaasti on yksi keino, joka ohjaa toimintaa tähän suuntaan.

Vielä ei tiedetä, millainen vaikutus Vältä viisaasti -suosituksilla on siihen, mitä lääkärit tekevät ja jättävät tekemättä. Asiasta on parhaillaan tekeillä tutkimus, jonka tuloksia kuullaan loppuvuodesta.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030