Mistä kertoo lasten ADHD-diagnoosien nopea kasvu?
– On ihan aiheellista pysähtyä katsomaan diagnostiikkakäytäntöjä, sanoo THL:n Terhi Aalto-Setälä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemat tuoreet rekisteritiedot lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien nopeasta yleistymisestä Suomessa ovat herättäneet vilkasta keskustelua.
Diagnoosin yleisyys ylittää jo kansainvälisen tason. Tilastoraportin mukaan alueelliset erot ovat huomattavia.
– Nyt on tärkeää pysähtyä tähän, perata ilmiön syitä ja miettiä, pitäisikö tehdä jotain eri tavalla. Minusta luvut kertovat siitä, että on ihan aiheellista pysähtyä katsomaan diagnostiikkakäytäntöjä, sanoo THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä.
ADHD:n erotusdiagnostiikka on vaativaa, koska siinä pitää poissulkea monia asioita. Levottomaan käytökseen voivat vaikuttaa useat tekijät kasvuympäristössä tai muut sairaudet. Lisäksi lasten kypsymisessä on suuria eroja etenkin ikävuosina 6–11.
Aalto-Setälä pohtii, että tarkkaavaisuushäiriön diagnosointi voi olla "liian iso kakku perustasolle" tai yksittäiselle lääkärille. Diagnostiikan keskittäminen aihealueisiin perehtyneisiin yksiköihin voisi auttaa.
– Tanskassa oli samantyyppinen kehityssuunta kuin Suomessa nyt. Se saatiin taittumaan niin, että lääkehoidon aloitus keskitettiin erikoislääkärille.
Käypä hoito -suositus on kattava, mutta sitä ei ehkä aina noudateta, arvelee Aalto-Setälä.
– Diagnoosi saatetaan laittaa liiankin helposti. Jos on epävarmuutta, lasten kohdalla pitäisi jäädä seuraamaan tilannetta eikä kiirehtiä diagnoosiin.
Hän huomauttaa, että viime kädessä kyseessä on koko palveluketjun ongelma. Jos tarpeettomasti selvityksiin ohjautuu paljon lapsia, sekin tukkii järjestelmää. Osa apua oikeasti tarvitsevista ei koskaan päädy sen piiriin.
Ei vain lääketieteen ongelma
Aalto-Setälästä olisi tärkeää tarkastella hyvinvointialueiden resursseja, peruspalveluja ja perheille saatavilla olevia tukia sekä niiden yhteyttä ADHD-diagnoosien ja lääkehoidon määrään.
– Diagnoosien yleistyminen ei ole vain lääketieteellinen ongelma todellakaan. Mitä tapahtuu ennen kuin lapsi ohjautuu lääkärin vastaanotolle? Mistä tulee paine diagnoosille?
Lasten kasvuympäristöt kotona, varhaiskasvatuksessa ja kouluissa voivat joko tukea tai haitata toiminnanohjauksen kehittymistä ja harjoittelua.
Runsas ruutuaika ja vähäinen unenmäärä aiheuttavat hankaluuksia. Myöskään nykykoulujen avoimet tilat, isot luokkakoot ja opettajavetoisuuden väheneminen eivät sovi kaikille.
Voi myös olla, että lapsia pusketaan liian tiukasti tiettyyn muottiin, eikä tilaa jää yksilöllisille eroille kehityksessä.
Aalto-Setälä toivoo, että hyvinvointialueet ottaisivat THL:n tuottaman tiedon pohjaksi kehittäessään palvelujaan koko ketjun tasolla. Aina ei tarvita ensimmäiseksi terveydenhuollon ratkaisuja.
– ADHD on hyvä esimerkki siitä, että tarvitaan sivistystoimen, sosiaalitoimen ja terveystoimen koordinoitua yhteistyötä.
Pohjois-Karjalassa yleisintä
Yleisimpiä lasten ja nuorten ADHD-diagnoosit ovat Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella. Alakouluikäisistä pojista 20 prosentilla ja tytöistä 8:lla oli diagnoosi vuonna 2022.
Myös häiriön lääkehoito on muuta maata yleisempää.
Neuvolatoiminnan ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Sanni Penttilä kertoo, että ilmiö on jo heillä tiedossa ja siitä on paljon keskusteltu. Hän uskoo, että ADHD:n yleistymiselle on monia taustasyitä.
Pohjois-Karjalassa kouluikäisten diagnosointi siirrettiin jo aikaisessa vaiheessa erikoissairaanhoidosta perustasolle. Palvelurakenne on kuitenkin Penttilän mukaan melko ohut ja sieltä puuttuu monialaisen työn perusta, joka tukisi diagnosointia.
– Terveyskeskuslääkäri joutuu aika yksin diagnostiikkaa tekemään. Se ei tietenkään ole toivottava tilanne. Vahvistusta tarvittaisiin kauttaaltaan.
Kuntien perintönä on hajanainen ja rikkonainen palvelurakenne, eivätkä lasten seurannat välttämättä aina toteudu niin kuin pitäisi.
Myös toimintakulttuureissa voi olla eroa. Penttilä arvelee, että Pohjois-Karjalassa perheiden psykososiaalista tukea on ehkä vähemmän tarjolla kuin muualla. Siksi on mahdollista, että lasten käyttäytymisen ongelmia lähdetään liian herkästi ratkomaan tutummilla reiteillä, eli diagnoosilla ja lääkehoidolla.
Myös valtakunnallisesti puhe nepsy-piirteistä on lisääntynyt, mikä vaikuttaa palveluihin hakeutumiseen.
– Perhe, päiväkodit ja koulut ovat aiempaa virittyneempiä näiden asioiden äärelle. Niitä tuodaan aiempaa enemmän terveydenhuoltoon ja toivotaan jotain diagnoosia.
Kyse medikalisoitumisesta
Penttilä huomauttaa, että aiemmin Pohjois-Karjala on myös saanut kiitosta siitä, että ADHD-häiriöitä on tunnistettu ja hoidettu aktiivisesti.
Alueella on geneettisesti muuta Suomea suurempi sairastavuus psyykkisissä sairauksissa. Se voi heijastua ADHD-diagnoosien yleisyyteen.
– Mutta jos 20 prosenttia pojista tietyssä ikäryhmässä saa jonkin diagnoosin, kyllä siinä täytyy olla kyse medikalisoitumisesta. Tai sitten lasten kasvuympäristössä on asioita, jotka todella vakavasti heikentävät heidän hyvinvointiaan, hän toteaa.
THL:n Aalto-Setälän tapaan myös Penttilä kääntäisi terveydenhuollon pulmakohtien lisäksi katsetta kasvuympäristöihin.
– Ilmiö on mitä suuremmassa määrin yhteisöjen asia. Suomessa ylipäätään perheet pitäisi nähdä enemmän kokonaisuutena, eikä niin herkästi heti lähteä diagnosoimaan lasta yksilönä.
Pohjois-Karjalassa on jo alulla yli sektorirajojen tehtävää yhteisövaikuttavuustyötä. Penttilä toivoo, että työhön sitoutuminen vahvistuisi ja laajenisi. Rahat ovat hyvinvointialueilla kauttaaltaan vähissä, joten lisäresurssit ovat tiukassa.
Penttilän mielestä on tervetullutta, että alueen tilanne nostetaan esiin.
– Toivon että asian nyt saama huomio olisi viesti organisaatiollemme, että lasten peruspalveluiden vahvistamiseen tarvitaan lisää paukkuja ja psykososiaalista osaamista. Ei tämä muuten ratkea.
