Terveydenhuolto

Mikä ihmeen WMA?

Suomi järjestää vuonna 2024 Maailman lääkäriliiton WMA:n yleiskokouksen. Mitä järjestö tekee, ja mihin se pyrkii?

Mervi Kattelus

Maailman lääkäriliitto WMA perustettiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa.

Ajatuksena oli estää natsi-Saksan kauhujen toistuminen edistämällä lääkärien itsenäisyyttä ja eettistä käytöstä. Perustajamaita oli lähes 30.

Ensimmäisten kannanottojen joukossa olivat Geneven julistus (lääkärinvala) ja kansainvälinen lääkärin etiikan säännöstö. Runsas vuosikymmen myöhemmin hyväksyttiin lääketieteellistä tutkimusta koskeva Helsingin julistus.

Kaikki ovat arvostettuja ja laajalti käytettyjä peruslähteitä, joita on päivitetty useita kertoja.

Tänä vuonna 75 vuotta täyttävällä WMA:lla (World Medical Association) on nyt voimassa runsaat 200 kannanottoa. Järjestö vaalii niiden kautta lääkärin sekä lääketieteen etiikan lisäksi ihmisoikeuksia.

Fokus on laajentunut myös sosiaalilääketieteeseen ja yhteiskunnallisiin aiheisiin, kuten ilmastonmuutokseen.

Jokainen voi ehdottaa

Kannanotot hyväksyy kerran vuodessa järjestettävä yleiskokous.

Suomen Lääkäriliitto on järjestänyt kokouksen vuosina 1964 ja 2003. Seuraavan kerran kokous on Helsingissä lokakuussa 2024, jolloin juhlistetaan 60 vuotta täyttävää Helsingin julistusta.

Ehdotuksen uudeksi kannanotoksi voi tehdä jokainen jäsenjärjestö. Oikeus on myös henkilöjäsenillä oman ryhmänsä kautta. Ehdotukset käsitellään johtokunnassa, ja jäsenet voivat niitä kommentoida.

Johtokunta kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Kaikki maat voivat osallistua kokouksiin ja puhua, mutta äänioikeus on vain johtokunnan jäsenillä, joita on kerrallaan kolmisenkymmentä.

Kannanottoja päivitetään viiden tai kymmenen vuoden välein.

Miten ja mihin vaikutetaan?

Jäsenjärjestöt käyttävät kannanottoja vaikuttamistyössään, kuten lakien valmistelussa. Helsingin julistus on ollut pohjana monen maan lääketieteellistä tutkimusta koskevalle lainsäädännölle.

Kansallinen lääkäriliitto voi myös muistuttaa WMA:n linjausten avulla vallanpitäjiä profession autonomiasta ja hyvän hoidon periaatteista.

Olennaista on ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Joidenkin kansallisten lääkäriliittojen toimintaedellytykset voivat olla vaakalaudalla – jos ammattijärjestöjen toiminta ylipäätään edes sallitaan.

Lue myös

WMA on tukenut aktiivisesti esimerkiksi Turkin lääkäriliittoa, jota on syytetty terroristisesta toiminnasta esimerkiksi siksi, että liitto totesi sodan olevan uhka kansanterveydelle. Tai siksi, että liiton puheenjohtaja peräänkuulutti puolueetonta selvitystä kemiallisten aseiden käytöstä.

WMA osallistunut myös varojen keräämiseen lääkkeiden ja tarvikkeiden toimittamiseksi Ukrainaan.

Mitä Suomen Lääkäriliitto on tehnyt WMA:n jäsenenä?

Liitto on tehnyt useita kannanottoehdotuksia. Ajankohtaisin on vuonna 2014 hyväksytty kannanotto siirtotyöläisten asemasta Qatarissa.

Liitto on ollut myös useaan otteeseen johtokunnan jäsenenä sekä mukana työryhmissä tai toiminut raportoijana kannanottojen valmistelussa.

Entä tulevaisuus?

Suuria muutoksia järjestön toimintaan ei ole suunnitteilla.

Vaikuttamistyön painopisteet elävät yhteiskunnallisten tilanteiden mukana. Lääkäreiden ja terveydenhuollon asema konflikteissa sekä ilmastonmuutos ovat väistämättä keskusteluissa tulevina vuosina. WMA jatkaa työskentelyä eettisesti kestävän terveydenhuollon puolesta.

Kirjoittaja

Mervi Kattelus terveyspolitiikan asiantuntija Lääkäriliitto juridinen neuvonantaja WMA


Faktat

WMA lyhyesti

Jäseninä 116 maan kansalliset lääkäriliitot.

Lisäksi lähes 1 700 henkilöjäsentä. Nuorilla lääkäreillä on oma verkostonsa tämän ryhmän sisällä.

Sihteeristö toimii Ferney-Voltairessa, joka on pieni kaupunki Ranskassa Geneven kupeessa.

Sihteeristöä on luotsannut lähes kaksikymmentä vuotta saksalainen pääsihteeri Otmar Kloiber. Hän edustaa yhdessä presidentin ja johtokunnan puheenjohtajan kanssa järjestöä ulospäin.

Presidentti vaihtuu vuosittain. Kautensa lopetti juuri Ruotsin Heidi Stensmyren. Istuva presidentti on Nigerian Osahon Enabulele.

Tulevaksi presidentiksi on valittu Kuwaitin Lujain Alqodmani. Hänestä tulee neljäs WMA:n naispresidentti ja ensimmäinen arabimaiden edustaja tehtävässä.

Suomesta WMA:n luottamustehtävissä ovat olleet viime aikoina olleet Kati Myllymäki presidenttinä 2002–2003, Heikki Pälve lääketieteen etiikan komitean puheenjohtajana 2013–2016 ja Mervi Kattelus tarkastuskomitean puheenjohtajana 2019–2022.

Virallisia kieliä on kolme: englanti, espanja ja ranska.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030