Maahanmuuttaneilla on enemmän mielenterveyden haasteita kuin syntyperäisillä suomalaisilla. He kärsivät useammin muun muassa masennuksesta ja ahdistuksesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset ovat vahvistaneet ilmiön kerta toisensa jälkeen.

Ulkomailla syntyneiden aikuisten terveyttä ja hyvinvointia tarkasteleva MoniSuomi-tutkimus vuodelta 2022 nostaa psyykkiset ongelmat väestöryhmän merkittävimmäksi terveyshaasteeksi. Peräti 22 prosenttia vastaajista raportoi voimakasta psyykkistä kuormittuneisuutta. Yleisintä tämä oli Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneilla.

Vaikka ongelmat ovat hyvin tiedossa, hoitoon pääsyssä on huomattavia esteitä. Moni ei saa hoitoa ajoissa – tai lainkaan.

– Tässä on merkittävä ristiriita. Toivoisi, että hoitoa tarvitsevat näkyvät palvelujärjestelmässä, mutta nyt asia on päinvastoin, sanoo THL:n maahanmuuton ja kulttuurisen moninaisuuden tutkimusprofessori Anu Castaneda . 

Ero tulee selkeästi esiin Kelan tukemassa kuntoutuspsykoterapiassa. Psykiatri Venla Lehden johtamassa THL:n rekisteritutkimuksessa seurattiin noin 186 000 maahanmuuttajan tutkimusryhmää vuosina 2011–2020. Heistä psykoterapiaa sai ajanjakson aikana 1 500 ihmistä. Suomalaissyntyisten samankokoisesta ryhmästä terapiaa sai 7 000 ihmistä.

Maahanmuuttaneilla terapiajaksojen käyntimäärät myös jäivät vähäisemmiksi ja keskeyttäminen alkuvaiheessa oli yleisempää.

Avunsaannissa vaikuttaa siis olevan syntyperästä johtuva jakolinja. Se juontaa moniin tekijöihin, joista osa liittyy yksilöihin – niin potilaisiin kuin terveydenhuollon ammattilaisiin – ja osa rakenteisiin. Näitä ei voi täysin erottaa toisistaan, sillä kaikki toimimme ympäröivän yhteiskunnan ehdoilla. 

Tiedostamattomat asenteet voivat vaikuttaa siihen, miten ihmisiä kohdataan ja hoidetaan. 

– Monikaan terveydenhuollon ammattilainen ei tarkoituksella toimi syrjivästi, mutta sokaistumme tietyille asioille, selittää Castaneda, psykoterapeutti taustaltaan.

Väestö moninaistuu vauhdilla

Suomen väestö on moninaistunut nopeasti, ja maahanmuutto nykyisessä mittakaavassa on suhteellisen tuore ilmiö. Muualla syntyneitä asui koko maassa viime vuonna runsaat puoli miljoonaa.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla osuus on kasvanut 2000-luvun aikana. Uudellamaalla vieraskielisen väestön arvioidaan yli kaksinkertaistuvan nykyisestä 265 000 henkilöstä vuoteen 2040 mennessä.

Ulkomaalaistaustaisia – eli ihmisiä, joiden vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla – on vielä enemmän.

Tilastokeskuksen mukaan Helsingissä ja Espoossa asuvista alle 18-vuotiaista lähes neljäsosa on ulkomaalaistaustaisia, Vantaalla yli 30 prosenttia. Vuonna 2006 vastaava osuus Helsingissä oli vajaa 12 prosenttia sekä Espoossa ja Vantaalla alle 10.

Palvelujärjestelmä ei ole pysynyt väestörakenteen muutosten vauhdissa mukana. Kulttuurista moninaisuutta on alettu huomioida terveydenhuollossa ja tutkimuksessa vasta hiljattain. Valtaosa palveluista on kehitetty syntyperäisten suomalaisten tarpeisiin.

– Vajaat 15 vuotta sitten THL alkoi tarkemmin tutkia, miten Suomeen muuttanut väestö voi. Siihen asti väestöryhmittäinen tarkastelu ei ulottunut syntyperään tai etnisyyteen, kertoo Castaneda, joka on työskennellyt organisaatiossa noin 20 vuotta. Hänet valittiin viime vuonna aihepiiriä varten perustettuun tutkimusprofessorin tehtävään.

Castaneda kertoo, että jo ensimmäisissä väestötutkimuksissa havaittiin merkittäviä terveyseroja maahanmuuttaneiden ja koko väestön välillä. Ei ole yksiselitteistä syytä sille, mistä ne johtuvat.

Ryhmä on monimuotoinen, ja sisäistä vaihtelua on niin kulttuurin, kielen, koulutustason kuin maahantulosyyn osalta. Eniten Suomeen muutetaan työn, opiskelun ja perhesiteiden vuoksi.

Psykiatri Venla Lehti, joka on työskennellyt pitkään maahanmuuttajien parissa, korostaa, että heterogeenisuus tulee huomioida niin palveluiden kehittämisessä kuin jokaisella vastaanotolla.

– Toivon, että yksittäinen potilas kohdataan yksilönä eikä taustatekijöistään käsin, hän sanoo. 

Ihminen on enemmän kuin osiensa summa – tai kulttuurinsa tuote.

Kaksi mielenterveyden erityispiirrettä nousee usein tutkimuksissa esiin. Ensinnä, pakolaisten ja vastaavista olosuhteista tulleiden psyykettä kuormittavat lähtöolosuhteiden traumaattiset kokemukset.

Toiseksi, moni kohtaa uudessa kotimaassa syrjintää, rasismia ja ulkopuolisuuden kokemusta.

Nämä menevät osittain päällekkäin. Pakolaiset tulevat erilaisista oloista kuin työn perässä muuttavat huippututkijat, ja kokemukset uudesta kotimaasta voivat olla hyvin erilaisia. Myös verkostot ja resurssit vaihtelevat.

Ammattitaito kantaa

Venla Lehti työskenteli kymmenen viime vuotta Husin Kulttuuripsykiatrian poliklinikan apulaisylilääkärinä, missä hän kohtasi potilaita monenlaisista olosuhteista ja etnisistä taustoista. 

Hän huomasi, että kulttuurierot aiheuttavat usein turhaa arastelua. Lääkärit tarvitsevat paljon kannustusta, tukea ja apua kohtaamiseen.

– Herkästi ajatellaan jo etukäteen, että ei meillä löydy yhteistä ymmärrystä tai meidän palvelumme ei sovellu tämäntyyppisille potilaille, vaan tarvitaan jotain erityisosaamista. Mieluummin voisi miettiä, miten palvelua voisi vähän soveltaa.

Hän muistuttaa, että ihmisissä on paljon enemmän samankaltaisuutta kuin eroavaisuuksia. Lääkärin ammattitaidolla pääsee pitkälle. 

– Yhteys potilaaseen voi löytyä ihan samalla tavalla, vaikka tausta olisi hyvinkin erilainen, Lehti sanoo. 

On hyvä kuitenkin tiedostaa, että odotukset voivat olla törmäyskurssilla. Potilaalla voi olla erilainen käsitys siitä, mitä mielenterveys on, miten sitä hoidetaan tai mistä oireet johtuvat. Kliinikon lähestymistapa ei välttämättä heti puhuttele.

Potilas voi myös arkailla oireista kertomista. Useissa kulttuureissa mielenterveydenhäiriöihin liittyy häpeää ja stigmaa.

Häiriöiden tunnistamisen apuna voi käyttää tavallisten arviointimenetelmien lisäksi kulttuurista haastattelua, joka kasvattaa luottamusta vastaanottotilanteessa, neuvoo Lehti. Yhdysvaltaispsykiatrien kehittämää kysymyspatteristoa voi käyttää kaikilla palvelutasoilla ja muissakin kuin mielenterveyden asioissa. Suomeksi se on saatavilla Suomen psykiatriyhdistyksen sivuilta.

Lehti uskoo, että erilliset hoitopolut maahanmuuttajille eivät ole toimiva ratkaisu pitkällä aikavälillä. Kulttuurista moninaisuutta tulisi osata huomioida kaikkialla terveydenhuollossa, eikä rajata erikoisyksiköihin.

Hus lakkautti Kulttuuripsykiatrian klinikan vuoden alussa. Psykiatrian linjajohtaja Risto Vataja kertoo sähköpostitse, että eri kulttuurisista taustoista tulevien henkilöiden määrä ja kohtaaminen terveydenhuollossa on moninkertaistunut yksikön perustamisen jälkeen ja sikäli arkipäiväistynyt myös psykiatrisessa palvelujärjestelmässä. Siksi ilmiön erityisyys ja tertiäärisyys on vähentynyt. Potilaita hoidetaan palvelujärjestelmässä häiriön luonteen ja vaikeusasteen mukaan.

Palvelupolkujen sokkeloissa

Nykyään Lehti työskentelee Helsingin kaupungin mielialahäiriöpoliklinikalla. Potilaissa ei juurikaan näy maahanmuuttaneita, vaikka heitä asuu pääkaupunkiseudulla paljon.

Hän on sitä mieltä, että terveydenhuollon rakenteissa on yleisesti ottaen paljon syrjiviä käytäntöjä. Keskeisiä ongelmia ovat oletus riittävästä suomen kielen taidosta, palvelupolkujen monimutkaisuus sekä voimakas digitalisaatio. 

– Luoviminen vaatii voimavaroja, joita on niukasti, etenkin kun on psyykkisesti kuormittunut, Lehti sanoo.

Osa apua tarvitsevista tippuu väistämättä palvelujen ulottumattomiin. Maahanmuuttaneiden kohdalla se on todennäköisempää ja tapahtuu usein aiemmin.

Esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapian palvelupolku on tehty poikkeuksellisen haastavaksi. Hakijalta odotetaan omaa aktiivisuutta, terapeuttien kontaktointia, ymmärrystä terveydenhuollon sekä tukien järjestelmästä ja ison omavastuuosuuden kattavia taloudellisia resursseja.

Hankaluus olisi hyvä tiedostaa hoitoon ohjauksessa.

– Jos potilas on maahanmuuttaja, psykoterapiaan hakeutumista ei voi jättää tämän omaan varaan. Potilaan auttaminen ei ole paapomista, vaan yhdenvertaista palvelua, Lehti sanoo.

Psykoterapeutti lopulta itse valitsee, kenet ottaa hoidettavaksi. Tulkkivälitteisesti työskentely on hitaampaa ja edellyttää enemmän käytännön järjestelyjä.

Kapea kuvasto

Tutkimusprofessori Castaneda tuo lisäksi esiin, että mielikuvat voivat työntää tiettyjä ihmisryhmiä pois palveluiden piiristä.

– Terveydenhuollon kuvasto on tyypillisesti valkoista. Tällöin ruskean tai mustan ihmisen voi olla vaikea nähdä itsensä palvelussa tai hän voi pelätä joutuvansa syrjinnän kohteeksi. 

Yhdenvertaisuuden parantamiseksi ei tarvita hänen mukaansa radikaaleja uudistuksia tai suuria taloudellisia panostuksia. Keskeistä on, että jokainen tiedostaa vinoumat ja ottaa ne huomioon potilastyössä ja palvelujen kehittämisessä. Tämä edellyttää esimerkiksi henkilöstön kouluttamista kulttuurien välisestä kohtaamisesta, kuvaston monimuotoisuuden lisäämistä sekä ohjeistuksen tarjoamista myös muilla kielillä ja selkosuomeksi.

Castaneda muistuttaa, että paljon hyvääkin kehitystä on tapahtunut. Esimerkiksi tulkkivälitteisessä työskentelyssä on kehitytty. Myös kotoutumispalveluiden terveystiimeissä otetaan kokonaisvaltainen koppi maahan saapuvasta.

Jos osaamista ei lisätä kautta palvelukentän, vaarana on, että syntyy rinnakkaisia palvelujärjestelmiä ”meille” ja ”muille". Se on paitsi eettisesti kyseenalaista, myös todennäköisesti kasvattaisi terveyseroja. Jakolinja syvenisi entisestään.