Terveydenhuolto

Maailman potilasturvallisuuspäivän teemana diagnostiikka

Keskeistä on omavalvonta, todettiin Suomen päätapahtumassa.

Sari Kosonen

Maailman potilasturvallisuuspäivää vietetään vuosittain 17. syyskuuta. Maailman terveysjärjestö WHO valitsi tämän vuoden teemaksi diagnostiikan.

Päivän päätapahtuma Suomessa oli seminaari ”Improving diagnosis for patient safety”, jonka järjesti sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä Hus Diagnostiikkakeskuksen ja Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskuksen kanssa.

Diagnostiikalla on merkittävä rooli oikea-aikaisen hoidon saamisessa ja oikean hoidon määrittelyssä.

– Diagnoosi on potilaan hoidon ja hoitosuunnitelman perusta, totesi Valviran ylijohtaja Markus Henriksson seminaarissa.

Henrikssonin mukaan valvontaviranomaistyössä noin viidenneksessä kaikista käsitellyistä asioista voidaan todeta jotain hoidon epäasianmukaisuutta. Näissä asioissa potilaalle kliinisesti asetettujen diagnoosien virheellisyydet ja viiveet ovat yleisiä. Sen sijaan virheitä kuvantamis- tai laboratoriodiagnostiikassa todetaan harvoin.

– Diagnostisilla aloilla on tehty pitkäjänteistä laatutyötä, Henriksson kiitteli.

Henriksson korosti omavalvonnan merkitystä. Jokaisen työntekijän lakisääteinen ja eettinen velvollisuus on toimia turvallisesti. Se sisältää myös velvollisuuden ilmoittaa huolista.

Hän kertoi tapauksesta, jossa näytteenottaja otti usealta potilaalta verinäytteen käytetyllä neulalla. Virheen huomattuaan hän ilmoitti siitä heti itse. Laboratorio korjasi nopeasti prosessia niin, että uusia ja käytettyjä neuloja ei voitu enää sekoittaa keskenään. Prosessit tarkistettiin kaikkialla Suomessa.

– On tärkeää, että työntekijä uskaltaa tehdä virheestään ilmoituksen. Hatunnosto tälle työntekijälle, Henriksson sanoi.

Päivän väri on oranssi

Päivää juhlistetaan eri tavoin ympäri Suomea. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat pitävät viikon mittaan luentoja ja koulutuksia.

Päivän teemavärinä on oranssi, joka symboloi asiakas- ja potilasturvallisuuden keskeistä roolia yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden saavuttamiseksi. Oranssia väriä käytetään esimerkiksi erilaisten kohteiden valaisemisessa. Valaistuina kohteina ovat olleet muun muassa sairaalat, kaupungintalot ja erilaiset maamerkit.

Lue lisää: Vuosittain tapahtuu keskimäärin 85 vakavaa potilasvahinkoa

Lue lisää: Vastuuta mutta ei samassa määrin valtaa

Lue lisää: Potilasvahingoista kannattaa oppia

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030