Maailman lääkäriliitto päivitti eettiset ohjeensa
Nyt myös etälääketiede ja ympäristöterveys mukana.
Maailman lääkäriliitto WMA hyväksyi kokouksessaan päivitetyn version kansainvälisistä lääketieteen eettisistä ohjeista.
Ohjeisiin nostettiin ensimmäistä kertaa ympäristöterveys.
Lääkärin tulee ohjeiden mukaan pyrkiä harjoittamaan lääketiedettä ympäristön kannalta kestävällä tavalla minimoidakseen ympäristöongelmien tuottamat terveysriskit niin nykyisille kuin tuleville sukupolville.
Myös etähoito sisältyy ohjeeseen ensimmäistä kertaa. Lääkärin tulee varmistaa, että etäyhteys on lääketieteellisesti perusteltua ja että potilas saa tarvitsemaansa lääketieteellistä hoitoa. Potilaalle on myös kerrottava etähoidon hyödyistä ja sen rajoituksista. Etähoitoon tarvitaan potilaan suostumus. Hoidon luottamuksellisuus on säilytettävä. Aina kun se on lääketieteellisesti tarkoituksenmukaista, hoitoa on annettava henkilökohtaisessa kontaktissa.
Etähoidon periaatteita on listattu tarkemmin WMA:n erillisessä etälääketiedettä koskevassa kannanotossa.
Omantunnonvapaus herätti keskustelua
Eniten keskustelua herätti omantunnonvapautta koskeva kohta ja erityisesti velvollisuus antaa lähete esimerkiksi aborttiin tai eutanasiaan. Lopulta ohjeessa päädyttiin muotoiluun, jossa lääkärin on viipymättä ja potilasta kunnioittaen kerrottava tälle, ettei omantunnon syistä voi tehdä toimenpidettä ja siitä, että potilaalla on oikeus kääntyä toisen lääkärin puoleen. Potilaalle on myös annettava riittävät tiedot, jotta tämä onnistuu ajoissa.
– Suomen Lääkäriliitolla on myös oma suositus omantunnonvapaudesta. Siinä sanotaan selkeämmin, että lääkärin pitää huolehtia, ettei potilas jää ilman tarvitsemaansa hoitoa, kertoo terveyspolitiikan asiantuntija Mervi Kattelus Lääkäriliitosta.
Eettinen ohje muistuttaa lääkäriä huolehtimaan myös omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan.
WMA hyväksyi eettiset ohjeensa ensimmäisen kerran vuonna 1949. Edellisen kerran ne on tarkistettu vuonna 2006. Ohjeita pidetään lääkärin etiikan perustana maailman laajuisesti.