Lyhyemmät luennot ja nopeat opetusvideot käyttöön milleniaalien opetuksessa Husissa
Plastiikkakirurgian erikoistumiskoulutusta on muokattu sopimaan milleniaaleille.
Plastiikkakirurgian erikoistumiskoulutuksessa Husissa opetusta on muokattu soveltumaan paremmin milleniaalien oppimistapoihin. Tiedotteen mukaan suurin osa erikoistuvista lääkäreistä on milleniaaleja eli 1980–2000–luvuilla syntyneitä, ja he ovat pienestä asti käyttäneet internetiä, pelanneet konsolipelejä ja hyödyntäneet sosiaalista mediaa. Opettajat ja esimiehet sen sijaan kuuluvat pääosin pääosin X–sukupolveen eli 1964–1979 syntyneisiin. He ovat tottuneet itsenäiseen opiskeluun kirjasta tai luentomuistiinpanoista.
Sukupolvien välisiä eroja pyritään kaventamaan uusilla opetustavoilla.
Husin mukaan milleniaalit saattavat olla aiempia sukupolvia lyhytjännitteisempiä, jonka seurauksena heistä on kehittynyt visuaalisia oppijoita sekä kyvykkäitä prosessoimaan ja omaksumaan tietoa. He myös odottavat saavansa palautetta ja ovat asennoituneet jatkuvaan oppimiseen.
Koulutuksessa tämä on huomioitu usealla tavalla. Luettavan kirjallisuuden määrää on rajattu, luennot ovat lyhyempiä ja aktivoivia. Opetusta annetaan myös lyhyillä tietoiskumaisilla videoilla, joita plastiikkakirurgian professori ja ylilääkäri Virve Koljonen jakaa Instagramissa plastiikkaope-nimisellä tilillään.
Opettajia on ohjattu antamaan palautetta ja suhtautumaan jokaiseen vuorovaikutustilanteeseen koulutustilanteena. Kouluttaja esimerkiksi arvioi heti leikkauksen jälkeen erikoistuvan lääkärin suorituksen kahdenkeskisessä palaverissa.
– Opettaa voi innovatiivisesti eri menetelmillä sen mukaan, mikä on oppijalle parasta. Uusimuotoisessa erikoistumiskoulutuksessa on olennaista, että osaamistavoitteet toteutuvat, sanoo Virve Koljonen tiedotteessa.
Erikoistuvien arvio plastiikkakirurgian koulutuksesta on noussut. Plastiikkakirurgia sai vuonna 2019 erikoistuville suunnatussa Husin opiskelijaohjauksen palautekyselyssä keskiarvoa huonommat pisteet. Kahdessa vuodessa pisteet nousivat keskiarvoa paremmiksi. Husin mukaan tämä on uuden opetusstrategian ansiota.