Terveydenhuolto

Lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava ohjelma ehkäisee juoksuvammoja

Rasitusvammojen esiintyvyys oli noin puolet pienempi kuin venyttelyryhmällä.

Heli Väyrynen

Aloittelevien juoksijoiden vammoja voidaan tehokkaasti ehkäistä lonkkaa ja keskivartaloa vahvistavalla harjoitusohjelmalla, osoitti suomalaistutkimus.

Tampereen urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin tutkimus selvitti kahden erilaisen harjoitusohjelman vaikutuksia aloittelevien juoksijoiden vammoihin.

Toinen ohjelma keskittyi lonkan ja keskivartalon ja toinen nilkan ja jalkaterän seudun voima- ja liikehallintaharjoituksiin. Kolmas harjoitteluryhmä teki staattista venyttelyä ja toimi verrokkiryhmänä.

Lonkan ja keskivartalon harjoitusohjelmaa tehneillä juoksuun liittyvien alaraajavammojen riski pieneni verrattuna venyttelyryhmään. Rasitusvammojen esiintyvyys oli noin puolet alhaisempi kuin venyttelyryhmällä.

Nilkan ja jalkaterän lihaksiin keskittynyt ohjelma ei osoittautunut tehokkaaksi vammojen ehkäisyssä venyttelyä tehneeseen ryhmään verrattuna.

Äkillisten vammojen ilmaantuvuus oli venyttelyryhmällä nilkan ja jalkaterän harjoitusryhmää alhaisempi. Valtaosa juoksijoiden vammoista on kuitenkin rasitusperäisiä.

– Venyttelystä voi olla pientä hyötyä äkillisten lihasrevähdysten ehkäisyssä, mutta lonkan ja keskivartalon seudun lihasten voima- ja liikehallintaharjoittelu on ylivoimainen juoksijoiden vammojen ehkäisykeino, sanoo Tampereen urheilulääkäriaseman tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mari Leppänen tiedotteessa .

Tutkimukseen osallistui 325 aloittelevaa juoksun harrastajaa Tampereen seudulta.

Lue lisää: Ortopedi lopetti balettiharrastuksen ja aloitti ultrajuoksun

Lue lisää: Miten nuorten fyysinen kunto kehittyy?

Kirjoittaja

Heli Väyrynen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030