Terveydenhuolto

Lohja valittaa synnytysosaston lakkauttamisesta oikeuteen

Kaupunki vaatii Hus-yhtymää kumoamaan päätöksensä.

Tiiamari Pennanen

Lohjan kaupunki on valittanut synnytysosaston lakkauttamisesta Helsingin hallinto-oikeuteen. Lohja vaatii Hus-yhtymää kumoamaan päätöksensä ja asian palauttamista valmisteluun.

Valituksessa vedotaan menettelyvirheisiin Husin päätöksenteossa.

Valituksen mukaan vaikutusten ennakkoarviointi on tehty puutteellisesti. Kaupunki katsoo muun muassa, että lakkauttaminen johtaa ensihoidon merkittävään lisätarpeeseen, jonka kustannukset tulevat hyvinvointialueelle.

Kaupunki vetoaa myös osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien laiminlyöntiin sekä ruotsinkielisten synnyttäjiien tasa-arvon heikkenemiseen.

Lohjan mukaan siltä ei esimerkiksi pyydetty lausuntoa Hus-yhtymän suunnitelmista, vaikka päätöksellä on erityisiä vaikutuksia alueen kunnille, niiden palveluille ja kuntien asukkaille.

Länsi-Uudemaan hyvinvointialue antoi Husille asiasta lausunnon keväällä. Hyvinvointialue ei kannattanut suunnitelmaa Lohjan synnytysosaston lakkauttamisesta.

Valituksesta kertoi ensin Yle .

Lue lisää: Synnytykset loppuvat Lohjan sairaalassa viimeistään 2026

Lue lisää: Väestöliitto: Synnytyssairaaloiden ja -valmennusten alasajo tulee kalliiksi

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030