Lisää puhetta ilmastokriisistä
Fyysisen ympäristön muuttuminen vaikuttaa ihmisiin monella tavalla, sanoo uusi kolumnisti Riikka Suominen.
Lääkärilehden kolumnistina aloittava toimittaja Riikka Suominen aikoo käsitellä teksteissään ainakin ilmastokriisiä ja ympäristön tilaa. Hän on huomannut, että maapallon lämpenemisestä usein puhutaan luonnontieteen, talouden tai tekniikan painotuksilla.
Suominen haluaa tuoda esille ilmastokriisin vaikutuksia ihmisiin.
– Se, että fyysinen ympäristömme muuttuu, vaikuttaa meihin todella monella tavalla. Onkin sanottu, että kyseessä ei ole vain ilmastonmuutos, vaan kaiken muutos.
Suominen on keskittynyt ympäristöjournalismiin. Hän toimi Vihreiden jäsenlehti Vihreän Langan päätoimittajana vuoteen 2019 saakka, jolloin puolue lakkautti lehden. Nykyään hän on vapaa toimittaja. Esikoisromaani ilmestyi 2020.
Hän on huomannut työssään, miten nopeasti ajattelu ympäristöaiheista on muuttunut. Ymmärrys on lisääntynyt samalla, kun pelko ympäristön tuhoutumisesta on kasvanut.
– Ei ole kuin kahdeksan vuotta, kun kirjoitin juttua ilmastoahdistuksesta. Aiheesta ei löytynyt juuri mitään hakutuloksia. Ilmiö oli vielä tuolloin, kuitenkin 2010-luvulla, tuntematon ja marginaalinen.
Lääketieteen huima kehitys jää varjoon
Suominen on innostunut uudesta tehtävästään Lääkärilehden kolumnistina. Hän iloitsee siitä, että pääsee kirjoittamaan fiksulle ja hyvällä tavalla kriittiselle yleisölle.
Monet lääkärit jo tunnistavat ilmastonmuutoksen yhtenä aikamme isoista terveysuhista.
– Se, että ympäristön tilasta kiinnostunutta toimittajaa pyydettiin tehtävään, osoittaa, että tällaiset aiheet koskettavat myös lääkäreitä, työssä ja muutenkin ihmisinä.
Suominen aikoo toki käsitellä myös muutakin kolumneissaan. Hänen mielestään julkisessa keskustelussa terveydenhuollosta usein korostuu huoli valtiontaloudesta ja kasvavista sote-menoista.
Julkinen sektori nähdään loppumattomana rahanieluna.
Samalla unohtuu se, että osasyy menojen kasvuun on positiivinen: lääketieteen keinot auttaa ihmisiä ovat kehittyneet huimasti viime vuosikymmenten aikana. Enää esimerkiksi rintasyöpä ei ole kuolemantuomio.
– Monen vakavan sairauden hoito on täysin muuttunut minun elinikäni aikana.
Tämä kehitys ei ole tullut ilmaiseksi.
– Terveyspuolella on tapahtunut mielettömän hienoa kehitystä. Se on saavutettu etu, mikä jää mediassa liiaksi varjoon.
Riikka Suominen
45-vuotias
Vapaa toimittaja, keskittynyt ympäristöjournalismiin.
Vihreän langan päätoimittajana 2015–2019. Aiemmin julkaissut Huili-lehteä media-alan yrittäjänä.
Esikoisromaani Suhteellisen vapaata ilmestyi vuonna 2020.
Asuu Helsingissä perheensä kanssa.