Lastenlääkärit valloittavat Tiktokin
Lääkäriliiga rikkoo perinteisiä kaavoja ja voi parhaimmillaan vaikuttaa kymmeniin tuhansiin nuoriin.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on muuttunut influensserikulttuuriin somessa. Lapset ja nuoret tavoittaa parhaiten Tiktok.
– Ajankohtaiset asiat, kuten korona ja Ukrainan tilanne ovat opettaneet, kuinka paljon informaatiosotaa käydään ja miten nopeasti tieto leviää, toteaa pediatri Tiina Teivaanmäki .
Lastenlääkärit eivät halua jäädä pimentoon oikean tiedon kanssa, joten he perustivat Tiktokiin Lääkäriliigan.
– Siksi mekin haluamme olla siellä ja saavuttaa kohderyhmämme, summaa Lotta Immeli ryhmän ajatukset.
Tekijöitä ei ollut vaikea saada mukaan, ennemminkin päinvastoin.
– Tämä kolahti meillä kaikilla johonkin lokeroon kerralla. Herkästi olemme omissa poteroissamme, mutta nyt yhdellä postauksella voi tavoittaa 10 000 nuorta, Teivaanmäki intoilee.
– Haluamme kohdata nuoria heidän ajassaan ja arjessaan, ajankohtaisiin aiheisiin tarttuen, jatkaa Maarit Tarkiainen .
Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen jäsenien Lääkäriliiga tarjoaa luotettavaa terveystietoa lapsille ja nuorille heille sopivalla tavalla ja tasolla. Mukana on myös pari nuorisopsykiatria.
– Meillä on myös Instagram-tili, tämän sisältö on vähän enemmän vanhemmille suunnattu.
Lupa työpaikalla kuvaamiseen on kysytty ja myös saatu – potilaita ei videoissa näy. Tiktokkaaminen tapahtuu kuitenkin omalla ajalla ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen tuella.
– Jotta voimme reagoida ajankohtaisiin aiheisiin ja vastata nuorten kysymyksiin, haluamme määritellä itse, mitä kanavalla julkaistaan, Anu Kaskinen toteaa.
Pediatreille Tiktok on lähtökohtaisesti vieras alusta, joten he ovat saaneet tähän sparrausta ammattilaisilta. Tileillä jaettu tieto perustuu aina luotettavaan lääketieteelliseen kirjallisuuteen ja mukailee yleisesti hyväksyttyjä käsityksiä sairauksien ennaltaehkäisystä ja hoidosta. Henkilökohtaisia neuvoja ei tilien kautta saa.
Asiallisesta sisällöstä huolimatta tyyli on rento. Ryhmä tarttuu sopivilta osin myös Tiktokin haasteisiin ja trendeihin.
– Voimme kuvata esimerkiksi my day -videoita kotona heräämisestä alkaen, Tiina Teivaanmäki nauraa.
Tyhjästä materiaalia ei tarvitse nyhjäistä. Lääkäriliigaa suunnitellessa nuorille on tehty kysely, mitä he tällaiselta kanavalta oikein toivoisivat ja haluaisivatko tällaista ylipäätään seurata. Nuoret pääsevät toiveidensa mukaisesti kurkistamaan terveydenhuollon käytäntöihin ja lastenlääkärin työhön kaikessa monimuotoisuudessaan.
Tiettävästi muita vastaavia kotimaisia lääkärikanavia ei ole olemassa, yksittäisiä lääkäreitä kyllä useampia omilla tileillään.
Kanava starttaa tiistaina 17. toukokuuta Tiktokissa ja Instagramissa .