Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e43303 www.laakarilehti.fi/e43303

Lääkitystiedot siirtyvät Reseptikeskukseen

Uudistus helpottaa myös lääkärin työtä, mutta kirjaamiseen tulee muutos.

Ulla Ora

Mittava valtakunnallinen uudistus tuo kaikkien suomalaisten lääkitystiedot Kanta-palveluiden Reseptikeskukseen.

Uudistuksen jälkeen kaikki lääkehoitoon osallistuvat ammattilaiset sekä lääkkeitä käyttävät ihmiset saavat ajankohtaiset lääkitystiedot samasta paikasta.

Sen on tarkoitus helpottaa myös lääkärin työtä, mutta kirjaamiseen tulee muutos.

– Uudistuksen jälkeen lääkärit kirjaavat kaikki lääkitystiedot Reseptikeskukseen. Se onnistuu nykyisissä potilastietojärjestelmissä niin, että tiedot kirjataan lääkitysosioon. Ei riitä, että sanellaan esimerkiksi epikriisin, kertoo ylilääkäri Heikki Virkkunen THL:stä.

Reseptikeskukseen kirjataan kaikki lääkityksen muutokset, kuten annostusmuutokset ja lääkkeen lopetukset.

– Nykyisessä systeemissä lääkäreiden aikaa menee siihen, että yritetään selvittää, mikä potilaan lääkitys on. Kanta-lääkityslistan käyttöönoton jälkeen sen pitäisi olla helppoa, sanoo Virkkunen.

Tavoitteen mukaan reseptikeskus on toiminnassa ympäri maan lokakuussa 2027. Käyttöönottoa hidastaa se, että osa hyvinvointialueista on vaihtamassa potilastietojärjestelmää.

Lääkityslistaa edistetään THL:n, Kelan, STM:n, Valviran ja Fimean yhteistyönä.

Koko lääkehoidon tiedonhallintaa kehitetään

Kanta-lääkityslistan kehitystyö perustuu Lääkehoidon tiedonhallinnan konseptiin , josta THL on julkaissut päivitetyn version. Konseptissa kuvataan lääkehoidon tiedonhallinnan kehittämisen tavoitteet ja aikataulutus.

Kanta-lääkityslistan kehittämisessä on käynnissä kolmas vaihe, jossa muun muassa helpotetaan lääkitystiedon vaihtoa terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja apteekkien välillä. Parhaillaan valmistellaan lainsäädännön muutoksia, joita kolmas vaihe edellyttää. 

Lääkehoidon tiedonhallinnan uudistus on osa Lääkkeet ja apteekkitalous -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa lääkehoitojen vaikuttavuutta, turvallisuutta ja laatua sekä taloudellisuutta, yhdenvertaisuutta ja saatavuutta.

Lue lisää: Epäiletkö lääkkeiden alikäyttöä? – Klikkaa Reseptikeskuksen lääkeostotietoihin

Lue lisää: Reseptien uusiminen kuormittaa lääkäreitä

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030