Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e43713, www.laakarilehti.fi/e43713

Lääketieteen tutkimuksen rahoitus kasvaa

Hallitus on sitoutunut purkamaan esteitä, jotka hidastavat ja vaikeuttavat hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoimintaa.

Ulla Ora

Hallitus aikoo lisätä Suomen julkista tutkimusrahoitusta yli miljardilla eurolla tällä hallituskaudella. Myös lääketieteellisen perustutkimuksen ja kliinisen tutkimuksen rahoitus vahvistuu.

– Haluamme luoda parhaat edellytykset sille, että Suomessa voidaan tehdä yhä enemmän sosiaali- ja terveysalan tutkimusta ja kehittää hoitoa, sanoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen tiedotteessa.

– Tutkimustieto luo parempaa hoitoa ja hyvinvointia, lääketieteellisiä läpimurtoja ja Suomelle myös monia vienti- ja investointimahdollisuuksia, muistuttaa tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie tiedotteessa.

Kasvuohjelmasta vauhtia uudistuksiin

Hallitus on käynnistänyt hallitusohjelman mukaisen terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelman, jonka tavoitteena on vauhdittaa terveys- ja hyvinvointialan kasvua, uudistumista sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI).

Ohjelmaa toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, valtiovarainministeriön ja ulkoministeriön yhteistyönä. Yksi tavoitteista on, että hyvinvointialueet ottavat käyttöön uutta teknologiaa ja levittävät hyviä ja vaikuttavia käytäntöjä.

Sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtiovarainministeriö järjestivät pyöreän pöydän keskustelun sosiaali- ja terveysalan tutkimuksesta 5. maaliskuuta.

Grahn-Laasonen, Talvitie, kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen , sekä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kutsuivat koolle asiantuntijoita keskustelemaan sosiaali- ja terveysalan tutkimuksen edistämisestä. Tilaisuuteen oli kutsuttuina yliopistojen, hyvinvointialueiden, järjestöjen, ministeriöiden sekä Suomen Akatemian, Business Finlandin ja Sitran asiantuntijoita. 

Ministerit korostivat halua edistää sosiaali- ja terveysalan tutkimusta tarvittavilla lainsäädännön muutoksilla sekä rahoituksen keinoin. He vakuuttivat, että hallitus on sitoutunut purkamaan esteitä, jotka hidastavat ja vaikeuttavat hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoimintaa. 

Lue lisää: Kuumuus tappaa

Lue lisää: Yliopistojen syöpätutkimus menestyy ­– vaikka rahoitus myllertyi 

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030