Medisiinari

”Lääketiede on todella kiehtova maailma”

Marika Muhonen opiskelee lääketiedettä ensimmäistä vuotta Itä-Suomen yliopistossa.

Ulla Toikkanen

Mikä puhuttaa opiskelijoiden kahvipöydässä juuri nyt, Marika Muhonen?

– Isoista aiheista on puhuttu. Tutkinnon muuttuminen kaksivaiheiseksi on merkittävä muutos, ja olemme miettineet, miten se vaikuttaa opiskeluihin ja mitä saatavalla uudella korvauksella tavoitellaan.

Lue lisää: "Voisi jo aloittaa oppimaan työn avulla"

– Aluksi suhtauduin muutokseen varovaisesti. Uudistus alkoi kuulostaa hyvältä, kun luin enemmän siitä, mitä se voisi mahdollistaa. Suurin hyöty olisi varmaan lisärahoitus, joka voisi tuoda lisää resursseja ja tehostaa opetusta.

Millainen on opetuksen resurssitilanne?

– Nyt ensimmäisenä opintovuotena olen kokenut resurssitilanteen hyväksi. Olen kuitenkin kuullut, että tilat ovat käyneet aika ahtaiksi klinikassa, jossa kliinisiin toimenpiteisiin liittyvä ryhmäopetus järjestetään. 

Miten opintosi ovat sujuneet?

– Alussa oli kaksi fuksiviikkoa ja tapahtumia, jotka oli tarkoitettu tutustumiseen ja ryhmäytymiseen. Virallisten kurssien alettua oli hieman vaikea päästä kiinni opintoihin, koska olin tottunut pitkän kesäloman jälkeen rentoon meininkiin. 

– Pääsin kuitenkin äkkiä opiskelun makuun. Opiskelu toimii sisäisenä motivaattorina, koska opiskelen unelma-ammattiini, jota lähestyn päivä päivältä.

Lue lisää: ”Ryhmäkoot ovat pieniä, ja kaikille riittää aikaa”

Onko jokin asia yllättänyt?

– Hyvällä tavalla yllätti, miten paljon opintojen lomaan mahtuu muutakin elämää kuten harrastuksia. Toki opinnot ovat haastavia. 

– Myönteinen yllätys oli myös, että aina löytyy joku, jolta voi kysyä apua. Vaikka olemme iso porukka, olemme myös tiivis joukko. 

 Mikä tuntuu parhaalta opinnoissa?

– Lääketiede on todella kiehtova maailma, josta aukeaa ovia moneen suuntaan. Joka päivä oppii jotakin uutta, mitä ei aikaisemmin osannut ajatellakaan.

– Parasta on myös se, että haastavinakin hetkinä on vahva tunne siitä, että opiskelee juuri sitä omaa alaansa. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään.

Oletko mukana ainejärjestön toiminnassa?

– Olen KuoLO ry:n hallituksessa kulttuurivastaavana.

 Minne menet kesätöihin?

– Menen Karstulan terveysasemalle hoiva-avustajaksi. 

Mitä odotat kesätyöltä?

– Toivon, että saan uusia kokemuksia ja näen, mitä perushoito on. Tietenkin odotan innokkaasti potilaskontakteja, koska niistä varmasti oppii paljon ja ne kasvattavat tulevaisuutta varten.

Lue lisää: ”Todistusvalinta on hyvä väylä lääkikseen”

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030