Lääkärikoulutuksen aloittaminen Jyväskylässä jakaa mielipiteitä
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala toivoo asiasta avointa keskustelua.
Jyväskylän yliopiston selvitysryhmä on laatinut raportin siitä, miten yliopisto voi vastata sote-alan henkilöstöhaasteisiin. Viime viikolla julkaistussa raportissa mainitaan myös lääkärikoulutuksen mahdollisesta aloittamisesta Jyväskylässä.
– Selvitysryhmän raportti ei mene yksityiskohtiin, mutta sen pohjalta tehtävät suunnitelmat tarkentuvat kevään aikana, sanoo Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala .
Hän arvioi, että mahdollinen lääkärikoulutus voisi alkaa Jyväskylässä vasta vuosien kuluttua, seuraavalla tai sitä seuraavalla hallituskaudella. Mahdollisista opiskelijamääristä ei ole vielä puhuttu.
Ojalan mukaan Jyväskylään ei esitetä uuden tiedekunnan perustamista, vaan koulutusta voitaisiin järjestää esimerkiksi nykyisen liikuntatieteellisen tiedekunnan alaisuudessa.
Toinen vaihtoehto olisi aloittaa koulutus yhteistyössä muiden lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Jyväskylän yliopisto tekee jo nyt yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Esimerkiksi Jyväskylän sairaala Novassa on lääketieteen opiskelijoita lähes kaikista lääketiedettä opettavista yliopistoista.
– Yhteistyö olisi mahdollinen muidenkin lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Myös ulkomainen yliopisto voisi olla mahdollinen yhteistyökumppani, sanoo Ojala.
Koulutus vaatii resursseja
Ojalan mukaan nyt on aika miettiä, miten realistisia suunnitelmat lääkärikoulutuksen aloittamisesta ovat. Hänen mukaansa asia on resurssikysymys sekä taloudellisesti että työvoiman saatavuuden kautta.
– On hyvä pohtia, mistä saamme koulutukseen opettajina toimivat professorit, joista on jo nyt pula.
Ojala muistuttaa, että taloudelliset resurssit eivät ole yliopiston päätettävissä, vaan niistä vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
– Nyt on aika miettiä konkreettista suunnitelmaa ja aikatauluja sekä arvioida resursseja. Suunnitelma on saanut paljon näkyvyyttä, ja toivon avointa keskustelua siihen liittyen.
Ministeriö tukee nykyistä mallia
Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole saanut esitystä lääketieteen koulutusvastuusta, eikä ministeriössä koeta tarvetta koulutusresurssien hajauttamiseen.
– Lääkärikoulutuksen kustannukset ovat korkeat, ja uuden tiedekunnan perustaminen vaatii merkittäviä resursseja niin henkilöstön, tilojen kuin potilaidenkin suhteen. Lääkärikoulutuksen resurssien hajauttamista tulisikin arvioida myös kustannusten näkökulmasta, sanoo opetusneuvos Maarit Palonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Ministeriön näkemyksen mukaan Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot sekä hyvinvointialueet tekevät jo nyt hyvää yhteistyöstä lääkärikoulutuksessa.
– Itä-Suomen yliopiston hajautetulla lääkärikoulutuksella pyritään lisäämään Keski-Suomen alueelle tutkinnon jälkeen töihin hakeutuvien lääkärien määrää.
Lääkäreiden määrä kasvaa nytkin
Lääkäriliitto ei näe tarvetta uuden koulutusohjelman perustamiseen.
– Pienessä maassa ei tule sirpaloida vähäisiä resursseja nykyistä enempää, sanoo Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Sami Heistaro .
– Meillä on jo viisi tiedekuntaa, jotka käyttävät hajautettua opetusta, mikä on hyvä suuntaus. Hajautettu opetus mahdollistaa kandien kouluttamisen eri puolilla maata olevissa terveyskeskuksissa ja sairaaloissa, hän jatkaa.
Olemassa olevat tiedekunnat vastaavat Heistaron mukaan myös lääkäripulaan. Kymmenen vuoden aikana niiden opiskelijamäärät ovat kasvaneet noin 30 prosenttia. Viimeksi koulutusmäärien kasvattamisesta päätettiin viime kesänä.
– Täytyy muistaa, että ulkomailla kouluttautuu yli tuhat lääketieteen opiskelijaa, jotka palaavat työskentelemään ja erikoistumaan Suomeen. Työikäisten lääkäreiden määrä kasvaa useilla sadoilla joka vuosi.
Lääkärikoulutus osa sote-koulutusta
Keski-Suomen hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Heikki Miettisen mukaan yliopiston raportin kohta, lääketieteellisen koulutusohjelman perustaminen, ei tarkoita sitä, että Jyväskylään pitäisi välittömästi alkaa perustaa uutta lääketieteellistä tiedekuntaa.
– Lääketieteellisen koulutuksen lisääminen on vain yksi osa raporttia, joka kattaa koko sote-alan koulutuksen lisäämisen ja kehittämisen Jyväskylässä, sanoo Miettinen.
Hänen mukaansa hyvinvointialue ei vielä ole ehtinyt käsitellä raporttia, jotta asiaan voitaisiin ottaa kantaa. Hän kuitenkin mainitsee, että joulun alla Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kanssa yhdessä tehdyn aiesopimuksen avulla lääketieteen perusopetusta laajennettaisiin Keski-Suomen hyvinvointialueella.
Myös Vaasassa mahdollisuus koulutukselle
Lääkärikoulutuksen aloittaminen Vaasan yliopistossa on asia, joka nousee alueella säännöllisesti esiin.
– Yliopisto ei ole ottanut aktiivisesti kantaa asiaan, eikä mahdollisuutta koulutuksen järjestämiseksi ole selvitetty, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen .
Hänen mukaansa Vaasassa olisi perusteita etenkin ruotsinkielisen lääkärikoulutuksen aloittamiseen, koska alueella on paljon ruotsinkielisiä ja kansainvälistä yhteistyötä.
– Vaasan keskussairaala on profiloitunut erityisesti hyvänä koulutussairaalana, jonne lääketieteenopiskelijat jonottavat. Lisäksi sairaala tekee yhteistyötä Uumajan yliopistosairaalan kanssa. Siellä opiskelevilla on mahdollisuus harjoitella Vaasan sairaalassa.