Kurkistus kulisseihin

Liisa-Maria Voipio-Pulkki on tehnyt pitkän uran kliinikkona ja korkeissa viroissa.

Kahvit on katettu sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteluhuoneeseen. Kohta puhutaan sotesta, lakien säätämisestä ja vähän koronastakin.

Tekeillä on pitkän uran tehneen lääkärin ja korkean virkamiehen lähtöhaastattelu, vaikka oikeastaan Liisa-Maria Voipio-Pulkki ei vielä jätä ministeriötä. Mutta palataan tähän vähän myöhemmin.

Kurkistetaan ensin kulisseihin. Hallitusneuvottelut ovat haastattelun aikaan käynnissä. 

– Hallituksen muodostamisvaihe tuo tiettyä kihelmöintiä tähän työhön. Se on työn suola ja yksi kiinnostavimmista jaksoista täällä, Voipio-Pulkki sanoo.

Virkamiehet purkavat hallitusohjelman toimeenpanosuunnitelmaksi ja järjestelevät voimavaroja niin, että hallitusohjelman edellyttämä säädösvalmistelu onnistuu.

Ministeriö työstää myös aiheita, jotka eivät vaaliohjelmissa näy. Esimerkiksi laki kuolemansyyn tutkinnasta on Voipio-Pulkin mukaan tällainen. Paikkailua on tehty, mutta kokonaisuudistus on tekemättä.

Hän kuvaa virkamiehen vaikutusmahdollisuuksia mutta myös vastuita suuriksi. Vaikeistakin tilanteista selvitään yleensä neuvottelujen ja vaihtoehtoisten etenemistapojen avulla.

– Joskus pienin askelin.

Pari kertaa eriävän mielipiteen jättäminen on ollut lähellä. Vain pari kertaa, hän korostaa.

Julistavaa lainsäädäntöä pitäisi välttää

Vaikka lakeja saadaan voimaan, pykälien vaatimukset eivät terveydenhuollossa läheskään aina toteudu. Toisin sanoen, lakia rikotaan. Hoitotakuu on tunnettu esimerkki. Työaikalain ja päivystystyöaikojen yhteensovittaminen takkusi. Kanta-arkiston Kuva-aineistojen arkistoon piti liittyä viimeistään 2019, mutta kaikki palveluntuottajat eivät ole siinä vieläkään. 

Mistä on kyse?

Jotkut lait ovat tarkkarajaisia ja kriteerit selkeitä, jotkut taas pikemminkin kuvailevia. 

Kriteerit ja selkeät menettelytavat ovat tärkeitä esimerkiksi koko väestölle tarjottavissa seulonnoissa ja kun tartuntatautilaki tai mielenterveyslaki antavat oikeuden puuttua yksilön perusoikeuksiin. Sekin pitää tarkoin säätää, kenen vastuulla on terveyspalveluiden järjestäminen.

– Mutta kun tullaan palveluiden sisältön ja ammattihenkilöiden toimintaan, sitten onkin vaikeampaa, Voipio-Pulkki sanoo.

Terveydenhuollon sisällöistä säätäminen on väistämättä enemmän kuvailevaa ja puitelakimaista.

– Ja siitä tulee helposti julistavaa. Julistavaa lainsäädäntöä pitäisi mahdollisuuksien mukaan välttää, opettavat juristit.

Silti on tarve sanoittaa, missä rajoissa terveydenhuolto toimii. Lääkärillä on kliininen vastuu hoidosta, mutta täysin vapaaksi ei voi jättää, mihin julkinen valta sitoutuu. 

– Siinä haetaan balanssia.

Perinteisiä mielikuvia pitää ravistella

Suurin lakiuudistus viime vuosilta ellei vuosikymmeniltä on soten järjestämislaki, joka astui voimaan vuoden alussa. Voipio-Pulkki toivoo, että uusi järjestämismalli ravistelee perinteisiä rakenteita ja mielikuvia siitä, minkälaista julkisessa terveydenhuollossa on olla töissä. 

Raja-aitojen purku ei käy hetkessä, mutta sitä kautta avautuu uusia tapoja suunnitella tehtävänkuvia, urapolkuja ja tehdä yhteistyötä, hän visioi.

Muutos pitää huomioida lääkärien koulutuksessa.

– Kuinka hyvin kouluttajat ovat sisäistäneet uuden tilanteen? Pystymmekö välittämään uudelle lääkäripolvelle erilaisia visioita lääkäriydestä?

Lääkäreiltä Liisa-Maria Voipio-Pulkki toivoo syvenevää ymmärrystä työn kontekstista, siitä, kuinka riippuvainen yhteiskunta on lääkäreistä ja lääkärit yhteiskunnasta.

Pelkällä lääketieteen osaamisella ei pysty toimimaan missään terveysjärjestelmässä. Jos irrottaudutaan kontekstista ja dialogista, uhkana on joutuminen syrjään niistä pöydistä, joissa asioita viedään eteenpäin.

Vaikuttavat keskustelut käydään hänen mukaansa niissä pöydissä, joissa on monia näkökulmia ja moniammatillista osaamista.

Varautuminen kriiseihin maksaa

Pandemia-aikaan Liisa-Maria Voipio-Pulkki tuli STM:n strategiajohtajana tunnetuksi viikkoinfojen vakiokasvona. 

Pandemia kosketti koko kansaa. Tiedon jano oli kova ja keskustelun aallot löivät korkealla. Monen mielestä rajoituksia jatkettiin liian kauan ja ne olivat liian tiukkoja, jotkut halusivat lisää tiukkuutta.

Omaa rooliaan Voipio-Pulkki kuvaa tiedon kokoajaksi, välittäjäksi ja tulkitsijaksi. Kyseessä oli koko yhteiskunnan kriisi, ja päätökset olivat poliitikkojen vastuulla.

– On epärealistinen ajatus, että näin isossa kriisissä asiantuntijat olisivat yksimielisiä kaikesta. Sehän tarkoittaisi, että joku olisi vaiennettu.

– Pelko päätöksentekijöihin kohdistuvista jälkiseuraamuksista oli realiteetti, jota jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen.

Voipio-Pulkin näkökulmasta haaste oli lääketieteellisen ja juridisen logiikan yhteensovittaminen. Lääketieteessä puhutaan riskeistä ja todennäköisyyksistä, juridiikka edellyttää liipaisukynnyksiä.

Pandemian alussa huomio kiinnittyi ennen kaikkea terveydenhuollon toimintakykyyn. Lähdettiin rakentamaan tehokapasiteettia, jota ei sitten koskaan tarvittu täysimääräisesti.

– Se jäi sinne taustavirraksi. Siitä oli ikään kuin vaikea siirtyä oikeasuhtaisuuden pohdintaan.

Pandemian jäljiltä Suomessa uudistetaan nyt pandemiasuunnitelmaa, tartuntatautilakia ja valmiuslakia. Voipio-Pulkin mielestä toiminnan reflektointi ja muutosprosessi ovat hyvällä polulla. Mutta:

Varautuminen kriiseihin maksaa.

– Soten kohdalla se tarkoittaa, että siihen on investoitava, vaikka se ei tuota välitöntä terveyshyötyä.

Kansainväliset tehtävät jatkuvat

Kansainväliset tehtävät ovat jääneet julkisuudessa vähemmälle huomiolle. Niitä Voipio-Pulkki tekee ministeriössä päivän viikossa vuoden 2024 loppuun. Hänellä on hoidettavanaan on European Observatory on Health Systems and Policies –organisaation hallintoneuvoston puheenjohtajuus.

Organisaatio on Maailman terveysjärjestön WHO:n luotsaama yhteistyöelin, joka kerää ja jakaa tietoa terveydenhuoltojärjestelmistä ja käytänteistä. Suomen sote-uudistusta seurataan siellä suurella kiinnostuksella, hän kertoo.

– On tavattoman suuri etuoikeus olla mukana tällaisessa kuviossa, jossa alan parhaat tutkijat ja asiantuntijat debatoivat. Sinne yritän ohjata myös nuorempia kollegoita.