Kuolleisuus ei lisääntynyt koronarokotuksista
THL seurasi kuolleisuutta yli 12 miljoonan rokoteannoksen jälkeen.
Koronarokotteen saaneiden kuolleisuus ei ole Suomessa ollut rokottamattomia korkeampaa yhdeksän viikon sisällä rokotuksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurantatutkimuksen mukaan.
Seurantaa tehtiin 1. lokakuuta 2020–19. syyskuuta 2022.
THL tutkii kuolleisuutta rokotuksen jälkeen osana koronarokotusten turvallisuusseurantaa.
Seurantatutkimuksessa 16 vuotta täyttäneiden rokotettujen kuolleisuutta tarkasteltiin 0–3, 4–6, sekä 7–9 viikkoa rokotteiden saamisesta. Tutkimuksessa seurattiin kuolleisuutta yhteensä yli 12 miljoonan rokoteannoksen jälkeen.
Kun koronarokotteen saaneita verrattiin rokottamattomaan väestöön, kuolleisuus oli rokotusten jälkeen selvästi vertailuryhmää matalampaa niin toisen kuin kolmannen ja neljännen rokoteannoksen jälkeen. Tulos oli sama kaikkien rokotevalmisteiden kohdalla.
– Matala kuolleisuus rokottamisen jälkeen johtuu todennäköisesti suurelta osin muista syistä kuin koronarokotteen suojaavasta vaikutuksesta. Rokottamattomien joukossa on myös hyvin sairaita ihmisiä, joilla kuoleman riski on korkea. Koronarokotteen antamista on voitu heillä lykätä sairauden vuoksi. Rokotuksia ei myöskään yleensä anneta saattohoidossa oleville, jotka elävät elämänsä viimeisiä viikkoja tai kuukausia. Nämä seikat voivat nostaa kuolleisuutta rokottamattomien joukossa, kertoo THL:n erikoistutkija Petteri Hovi tiedotteessa.
Tutkimuksessa vakioitiin sukupuoli, ikä, taustasairaudet ja laitoshoito, jotta kuolleisuudet rokotettujen ja rokottamattomien välillä olisivat vertailukelpoista.