Koronarokotteen tehosteannos iäkkäille ja tietyille riskiryhmille syksyllä?
THL:n mukaan rokote voitaisiin antaa samanaikaisesti influenssarokotuksen kanssa marras-joulukuussa.
THL tarkentaa ennakkoarviotaan kesäkuussa, jolloin saataneen tarkempaa tietoa muun muassa syksyllä käytössä olevasta rokotteesta ja sen arvioidusta tehosta silloin kiertäviä variantteja vastaan. Tällöin tarkentuvat myös Suomeen saatavien uusien rokotteiden määrä ja lääkeviranomaisen hyväksymä koostumus.
– Tämä on ennakkotieto mahdollisesti tulevasta suosituksesta. On tärkeää, että kentän toimijat pystyvät suunnittelemaan ja varautumaan rokotuksiin hyvissä ajoin. Seuraamme kuitenkin uutta tutkimustietoa rokotteista ja niiden arvioidusta vaikuttavuudesta eri väestöryhmissä, jotta voimme tarkentaa ennakkoarviota ja suositusta, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek THL:n tiedotteessa.
Syksyllä todennäköisesti suositeltava tehosterokote koskee 65 vuotta täyttäneitä ja lääketieteellisiä riskiryhmiä. Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada.
Suositukset koronarokotteista perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) ja THL:n yhteisiin arvioihin. THL seuraa uutta tutkimustietoa sekä epidemian kehittymistä niin Suomessa kuin muuallakin, ja muuttaa suosituksia tarvittaessa lääketieteellisin perustein. Se tiedottaa myöhemmin, mitä rokotteita syksyn tehosteannoksissa käytetään ja milloin Suomeen saadaan uusia koronarokote-eriä.
THL:n aiemmin antamat suositukset koronarokotusten perussarjasta ja tehosteista ovat yhä voimassa.