Terveydenhuolto

Koronan vuoksi tehohoidossa hyvin harva

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä kasvoi hieman lokakuussa.

Ulla Toikkanen

Rekisteröityjen koronatartuntojen määrässä on ollut Suomessa maltillista kasvua syyskuun alusta lukien, kertoo THL. Tapauksia kirjattiin viikolla 40 noin 12 000, kun edellisellä viikolla lukema oli noin 10 000.

Tartuntatautirekisteriin päätyvät vain laboratoriotestillä todetut koronatartunnat, joten kaikkiaan tartuntoja on enemmän.

– Koronatartunnat todennäköisesti edelleen lisääntyvät, kun syksy etenee. Tärkeintä on, että jokainen ottaisi suositellut koronarokoteannokset. Rokotteet suojaavat erittäin hyvin vakavalta tautimuodolta, sanoo yksikönpäällikkö, tutkimusprofessori Hannu Kiviranta THL:stä tiedotteessa .

Lue myös

Vajaa tuhat koronapotilasta osastohoidossa

Koronatartuntojen määrän lisääntyminen näkyy sairaalahoidon tarpeessa. Koronan vuoksi sairaalahoidossa olevien määrä on hieman kasvanut lokakuussa.

Kaikkiaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon osastoilla koko maassa on tällä hetkellä vajaa tuhat koronapotilasta. Heistä noin puolet on sairaalassa koronan takia. Muilla hoidon ensisijainen syy on jokin muu.

– Kannattaa katsoa eritoten erikoissairaanhoidon lukuja, sillä siellä hoidetaan vähänkään vakavammat koronatapaukset. Tällä hetkellä erikoissairaanhoidossa on noin 200 potilasta koronan takia. Tehohoidossa on muutama, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino tiedotteen mukaan.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030