Kun patologian kurssilla katsoimme aivojen rakenteita makroskooppisesti ja mikroskooppisesti, vainajan ajatukset ja persoona jäivät salaisuudeksi. Vain elintavoista näkyi viitteitä joissakin elimissä. Jokaisen yksilön kokemuksellinen ainutlaatuisuus huolimatta biologisesta ja fysiologisesta samankaltaisuudesta kiehtoi minua suuresti.

Valmistuin lääkäriksi loppuvuonna 1989. Haaveilin kehitysmaihin lähtemisestä, joten päädyin orientoivan vaiheen terveyskeskusjakson jälkeen työskentelemään Lapin keskussairaalaan gynekologian ja kirurgian osastoille. Ehkä työskentelyssäni näkyi kiinnostus ihmiseen kipukohtaa laveammin, sillä kirurgian ylilääkäri huomautti minulle liian laaja-alaisesta paneutumisesta potilaan asioihin. Siispä takaisin yleislääketieteen pariin.

Kun tein yleislääketieteen erikoistumisen reunaopintoja psykiatrialla, huomasin palaavani ihmisyyden perimmäisen kiinnostavuuden ja ainutlaatuisuuden äärelle. Myös moniammatillisessa tiimissä työskentely oli kiinnostavaa ja opettavaista. 1990-luvun lama-aikoihin ei ollut terveyskeskuksissakaan virkoja saatavilla, joten huolimatta yleislääketieteen erikoislääkäriksi valmistumisesta palasin psykiatrialle.

Psykiatriaan erikoistumisen ohessa opiskelin perheterapeutiksi. Psykoterapiaopinnot paransivat merkittävästi ymmärrystäni hoitosuhteesta ja vuorovaikutuskuvioista. Ne vahvistivat potilaan arvostamista oman elämänsä vastuullisena päätöksentekijänä. Lääkärinä en olekaan ongelmien poistaja tai ratkaisija vaan niiden hallintaan tukeva hyväksyvä ja toivoa antava auttaja.

Valmistuttuani psykiatrian erikoislääkäriksi päädyin ensimmäiseen vakituiseen virkasuhteeseeni pienen kunnan mielenterveystoimiston ylilääkäriksi. Niin psykiatrian kuin hallinnon ja esimiestyönkin osaamiseni tuntui melko vaatimattomalta, mutta hyvällä tuella ja tietoa etsimällä opin molemmista paljon lisää. Pääsin näkemään, miten politiikka ohjaa toimintaa sekä säästöjä suunniteltaessa että henkilöitä virkoihin valittaessa.

Myöhemmin siirryin psykiatriseen sairaalaan aluksi osastonylilääkäriksi ja vuonna 2016 ylilääkäriksi. Työn sisältönä ihmisen elämän vaiheet, verkostot, tulkinnat, tarinat, tapahtumat, ajattelun prosessit ja moniammatillinen yhteistyö ovat säilyttäneet kiinnostavuutensa. Olen ehdottomasti oikealla alalla. Työnohjaajaksi ja työyhteisösovittelijaksi kouluttautuminen on monipuolistanut työtehtäviä ja antanut eväitä sekä omiin hallinnollisiin tehtäviin että tukemaan toisiakin työtehtävissään ja työhyvinvoinnin kysymyksissä. Lääketieteen ulkopuolisista koulutuksista olen erityisen iloinen. Myös terveydenhuollon hallinnon koulutukset ovat yllättäneet myönteisesti.

Eksymistäni somaattisille aloille erikoisalaa valitessani en kadu. Päinvastoin olen kiitollinen Lapin kirurgille, joka opetti keskittymään potilaan hoidossa olennaiseen. Psykiatrialla olennainen on laaja-alaista, ja joskus sitä on salapoliisin lailla yhdessä potilaan kanssa etsittävä. Yleislääketiedetausta on ollut arvokas apu erotusdiagnostisissa pohdinnoissa.

Jälkeen päin ajatellen olisin voinut pitää äitiyslomien jälkeisiä hoitovapaita pidempään. Joskus tunnustan myös venyneeni liikaa ja unohtaneeni ruokatauot. Sitä en enää tekisi.