Medisiinari

Kesä obduktio-osastolla opetti kuoleman kohtaamista

Venla Kärkkäinen palaa syksyllä Riikaan innokkaana ja mukanaan ensimmäiset sairaalamaailman opit.

Anne Seppänen
Venla Kärkkäinen

Riiassa Latvian yliopistossa lääketiedettä opiskelevan Venla Kärkkäisen takana on opettavainen kesä.  

Kaksi vuotta lääketiedettä opiskellut Kärkkäinen on työskennellyt kesän obduktio-osastolla Joensuussa. Hänen tehtäviinsä on kuulunut avustaminen vainajalogistiikassa ja obduktioissa.

– Vihdoin ja viimein olen päässyt soveltamaan koulussa opiskeltua teoriaa käytäntöön, hän kertoo.

Ruumiinavauksiin osallistuminen on opettanut anatomiaa ja patologiaa. Tulevaa lääkärin ammattia ajatellen tärkeä asia on ollut myös kuoleman ja vainajan kohtaaminen.

– Kuoleman kohtaaminen on isossa roolissa lääkärin työssä, ja mielestäni tämä kesä on ollut tosi hyvä sen kannalta, Kärkkäinen toteaa.

– Olen kohdannut myös omaiset ja heidän surunsa.

Riiassa opiskelujen myötä kohdatut vainajat ovat olleet balsamoituja ja jo pitkään opetuskäytössä olleita.

Lääkärin rooli tutuksi

Kärkkäinen on saanut tutustua myös lääkärin tehtäviin kuoleman koittaessa, kuten kuoleman toteamiseen, kuolintodistuksiin ja ruumiinavauslähetteisiin.

Hän on kesän aikana havainnut, ettei kuoleman toteaminen ole helppoa kaikille lääkäreillekään.

– Itse olen nyt oppinut, mitä siinä tilanteessa pitää tehdä.

Kesän aikana Kärkkäiselle on selvinnyt, etteivät ainakaan oikeuslääkärin tai patologin urat ole häntä varten.

– Ne eivät vain tunnu omilta aloilta. Oikeuslääkärin työ on henkisesti raskasta, patologia taas ei muuten tunnu itselleni sopivalta yleisen työkuvan takia.

Hyvillä mielin opintojen pariin

Sairaalamaailma on kesän aikana tullut tutuksi eri tavalla kuin ennen.

– On avautunut enemmän ja enemmän, miten paljon sairaaloissa on moniammatillista yhteistyötä ja tarvitaan eri alojen ammattilaisia.

Syksyn koittaessa Kärkkäinen palaa opintojen pariin hyvillä mielin.

– Kesä oli antoisa ja opin paljon, mutta odotan innolla kouluun menoa, kokonaan uusien asioiden oppimista ja kesällä opittujen taitojen soveltamista. Kyllä on taas intoa opiskella!

Lue lisää: ”Ryhmäkoot ovat pieniä, ja kaikille riittää aikaa”

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030