Kelan palautteella merkittäviä vaikutuksia lääkkeiden määräämiseen
Palaute vähensi kodeiinin keskimääristä pakkauskokoa noin 12,5 prosenttia seuranta-aikana.
Kelan lääkemääräyspalaute vähensi kodeiinin 100:n tai yli 100 tabletin määräämisen todennäköisyyttä uusille potilaille noin 38 prosenttia tutkimuksen seuranta-aikana, havaitsi KTM Iiro Ahomäki väitöstutkimuksessaan. Tämä oli Ahomäen mukaan Kelan lääkemääräyspalautteen tavoite.
– Kodeiinin keskimääräistä pakkauskokoa palaute vähensi noin 12,5 prosenttia tutkimuksen seuranta-aikana kesäkuusta 2017 kesäkuuhun 2018.
Opioideja, oksikodoneja ja fentanyylejä koskevalla vuoden 2019 palautteella ei ollut vaikutusta määräämiseen kaikkien tarkasteltavien lääkärien joukossa.
Ahomäki tutki Kelan lääkemääräyspalautteita vuosilta 2017, 2018 ja 2019.
Tutkittavien joukko tunnistettiin edellisen vuoden lääkemääräysten perusteella Kelan rekisteristä. Jos lääkärit olivat esimerkiksi määränneet uudelle potilaalle yli 100 tablettia kodeiinia, heille lähetettiin seuraavan vuoden keväällä palaute.
Jatkotutkimusta tarvitaan
Ahomäki huomasi, että palautteen vaikutus oli suurin niiden lääkäreiden määräämiskäytäntöihin, jotka olivat määränneet usein kodeiinia yli 100 tablettia.
Viimeisimmässä oksikodonia ja fentanyyliä koskevassa palautteessa Ahomäki havaitsi, että lääkärit, jotka eivät olleet saaneet aikaisempia palautteita, määräsivät jo valmiiksi aika vähän kyseisiä lääkkeitä.
– He vähensivät tulosten mukaan entisestään niiden määräämistä.
Ahomäki oli hieman yllättynyt siitä, että merkittäviä vaikutuksia saatiin aikaan melko yksinkertaisella palautekirjeellä. Toisaalta myös joissakin aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu vastaavia vaikutuksia.
Hän ei havainnut tutkimuksessaan, että lääkkeiden vähentynyt saatavuus olisi aiheuttanut enemmän käyntejä terveydenhuollossa. Toisaalta vähentynyt saatavuus ei vähentänytkään näitä käyntejä.
– Tulevaisuudessa olisi tarpeellista seurata, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia lääkkeiden vähentyneellä saatavuudella on potilaiden terveyteen.
KTM Iiro Ahomäen taloustieteen alan väitöskirja Information interventions and physician prescribing behavior tarkastetaan 16. toukokuuta Jyväskylän yliopistossa.