Terveydenhuolto

Kansallinen syöpästrategia voisi auttaa kohdentamaan resursseja

Syövän kustannukset ovat nousseet.

Minna Pihlava

Suomeen tarvitaan kansallinen syöpästrategia.

Tätä mieltä on Syöpäsäätiön pääsihteeri Juha Pekka Turunen. Strategia edistäisi muun muassa resurssien kustannusvaikuttavaa käyttöä. 

Syövän kokonaiskustannukset olivat noin 1,4 miljardia euroa vuonna 2021. Luku kasvoi edellisvuodesta kuusi prosenttia. 

Lääkekustannusten kasvu selittää kasvusta noin 70 prosenttia. 

Turusen mukaan on tärkeää koota järjestelmällisesti tietoa lääkkeiden tosielämän vaikuttavuudesta, jotta lääkkeiden käyttö kohdentuu oikein.

Perinteisesti syövän hoitoa on tutkittu isojen kliinisten tutkimusten avulla. Kun syöpäryhmistä löytyy uuden tutkimuksen kautta yhä enemmän lukumäärältään pieniä alatyyppejä, ei niistä olekaan saatavilla vastaavia tutkimustuloksia kuin ennen.

– Vaikuttavuustietoa pitää kerätä. Jokaisen potilaan kohdalla pitäisi pystyä katsomaan, miten hoito vaikuttaa ennusteisiin, hän sanoo. 

Tässä apuna ovat muun muassa biopankit.

– Tämä kehitys muuttaa tietoamme sekä kaikesta syövän diagnostiikasta mutta samalla myös hoidosta, ja vähitellen opitaan kohdistamaan vaikuttavia ja tehokkaita hoitoja.

Geriatrista osaamista tarvitaan lisää

Syövän hoitoon ja kustannuksiin on luvassa painetta tulevaisuudessakin, sillä syöpätapausten määrän ennustetaan edelleen kasvavan. Juha Pekka Turusen mukaan vuonna 2035 on 10 000 syöpätapausta enemmän kuin nyt.

Lue myös

Suurin osa kasvusta on odotettavissa yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä. Heidän hoitamiseensa tarvitaan lisää osaajia.

– T­arvitaan onkologiporukkaa, joka on geriatrisesti suuntautunutta, Turunen sanoo.

Syöpäsäätiö on tehnyt yhteistyössä Nordic Healthcare Groupin kanssa sovelluksen syövän kustannusten tarkasteluun. Syövän kustannukset -sovellus on tarkoitettu tutkijoiden, päättäjien ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Tietolähteitä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kela, Fimea ja Suomen syöpärekisteri.

Kirjoittaja

Minna Pihlava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030