Terveydenhuolto

Kandiseurassa tapahtuu

Ensimmäisen vuoden opiskelijan kannattaa ehdottomasti liittyä kandiseuraan, vakuuttavat KuoLO ry:n emäntä Noora Heikkinen ja isäntä Marko Varvikko.

Ulla Toikkanen

Kandiseurassa tutustuu uusiin ihmiseen ja pääsee osaksi opiskelijayhteisöä. Yhteisöllisyys onkin yksi seuran toiminnan parhaita puolia Kuopion lääketieteen kandiseuran KuoLO ry:n vapaa-ajan toiminnasta vastaavien Noora Heikkisen ja Marko Varvikon mielestä. 

KuoLO toivottaa fuksit tervetulleiksi yhteisöön, kun he saapuvat yliopistolle. Kandiseura järjestää heille yhdessä virallisten tuutoreiden kanssa ohjelmaa ensimmäisenä päivänä ja iltana. KuoLO on muutenkin uusien opiskelijoiden tukena pitkin lukuvuotta.

– Meihin voi ottaa aina yhteyttä, jos on pulmia, Varvikko ja Heikkinen kertovat.

Tavataan juhlissa

Tapahtumia on runsaasti tarjolla vuoden mittaan. Kevään kohokohta on vappu, jota juhlitaan noin viikon. Juhlinta päättyy KuoLO:n vappuaaton juhliin omalla kerhotalolla Tuonelassa ja vappupäivän piknikiin seuraavana päivänä. Vapun jälkeen Kuopiossa on kaikkien lääkisten yhteiset Mediolympialaiset eli Medixit. Ne pidetään vuosittain eri kaupungeissa.

Alkusyksystä on muun muassa Toogat, fuksien medisiinarikasteen yhteydessä järjestettävä koko KuoLO:n toogajuhla. Niiden jälkeen on vuorossa Kostajaiset, joissa fukseilla on mahdollisuus kostaa tuutoreilleen syksyn aikana mahdollisesti tehdyt jäynät. Loppuvuoden juhliminen huipentuu pikkujouluihin marraskuussa.

Tärkeä tapahtuma on myös musikaali- ja teatteriprojekti speksi. Monet ensimmäisen vuoden opiskelijat lähtevät mukaan tekemään sitä.

Lue myös

Aktiivista edunvalvontaa

KuoLO vastaa yhdessä lääketieteen laitoksen opetushenkilökunnan kanssa laaja-alaisesta edunvalvonnasta, jota tarjotaan myös ensimmäisen vuoden opiskelijoille. KuoLO:n jäsen on niin ikään Suomen Medisiinariliiton jäsen.

Kandiseuran jäsenet saavat käyttäjätunnukset KuoLO:n verkkosivuille, joissa on paljon hyödyllistä materiaalia opiskelua varten. 

Lisäksi kandiseuralaiset voivat osallistua ensimmäisestä vuodesta lähtien yhdistyksen kokouksiin ja asettua ehdolle hallituksen jäseniksi sekä muihin yhdistyksen toimiin.

Heikkisen ja Varvikon mielestä yhdistystoiminnassa oppii ottamaan vastuuta sekä priorisoimaan ja aikatauluttamaan asioita. Usein tulee äkillisiä tilanteita, joihin pitää löytää nopeita ratkaisuja.

– Lääkärin ammatissa korostuvat yhteisöllisyys ja kollegiaalisuus, joita oppii kandiseurassa toimiessa, mainitsee Heikkinen. 

Varvikon mukaan kandiseurassa oppii olemaan yhteydessä matalalla kynnyksellä muihin hallituksen jäseniin.

– Yhteydenotot toimivat kuten työelämässäkin: erikoislääkärit kyselevät toisiltaan näkökulmia.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030