Terveydenhuolto

Kaleva: Lääkäri syytteessä huumausainerikoksesta Oulussa

Taustalla on syyttäjän näkemyksen mukaan lääkärin oma riippuvuus.

Anne Seppänen

Sanomalehti Kaleva kertoo Oulun käräjäoikeudessa alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa Oulussa toimineelle naislääkärille vaaditaan tuomiota törkeästä huumausainerikoksesta.

Syytettyinä on lääkärin lisäksi toistakymmentä muuta henkilöä.

Syyttäjän mukaan lääkäri laittomasti hankki, möi, välitti, luovutti, levitti ja yritti levittää huumeita yhdessä muiden henkilöiden kanssa. Syyttäjän mukaan lääkäri määräsi useille henkilöille perusteettomasti huomattavan määrän huumelääkkeitä noin 1,5 vuoden aikana.

Lisäksi syyttäjä väittää, että lääkkeitä myytiin lääkärin pyynnöstä eteenpäin ja hän sai osan rahoista. Syyttäjän mukaan lääkäri käytti lääkkeitä myös itse.

Taustalla on syyttäjän näkemyksen mukaan lääkärin oma riippuvuus noihin aineisiin.

Myöntää vain kannabiksen käytön

Kalevan mukaan lääkäri kiistää syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen. Lääkkeitä hän myöntää määränneensä vain sairauksien hoitoon. Potilailla oli niihin diagnoosit ja lääkitys aiemman lääkärin toimesta.

Lääkäri myöntää hankkineensa itselleen kannabista ja käyttäneensä sitä kymmeniä kertoja. Tämän osalta hän myöntää syyllistyneensä huumausainerikokseen.

Puolustus vetoaa oikeudessa syytetyn terveydentilaan liittyviin asioihin, sekä potilaiden lääkäriin kohdistamaan painostukseen ja uhkaan.

Kaleva kertoo myös siitä, että jotkut potilaat tekivät lääkärille erilaisia palveluksia, kuten auttoivat muutossa tai auton korjauksissa.

Valvira ryhtyi selvittämään lääkärin toimintaa, kun poliisi ilmoitti sille huumerikosepäilystä. Syyttäjän mukaan lääkäri oli tehnyt näennäisiä potilasmerkintöjä hämätäkseen Valviraa.

Myös oululaisapteekki ilmoitti Valviralle lääkäristä, joka määrää runsaasti PVK-lääkkeitä ja muita väärinkäyttöön sopivia lääkkeitä. Syytetty on menettänyt oikeutensa harjoittaa ammattiaan.

Oikeudenkäynti kestää useita viikkoja.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030