Terveydenhuolto

Kahta haettiin, yksi saatiin

Länsi-Uudenmaan kokeilu etenee haasteista huolimatta.

Sari Kosonen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on käynnissä hanke, jossa pyritään saamaan kokeneita yleislääkäreitä työskentelemään ammatinharjoittajina terveyskeskuksissa. Asiakkaan näkökulmasta malli tarkoittaa nimettyä lääkäriä, joka ottaa kokonaisvastuun hänen hoidostaan.

Tämän vuoden tavoitteena on ollut selvittää reunaehtoja ja hankkia kaksi ensimmäistä omalääkäriä pilottia varten.

– Kesän aikana löysimme yhden lääkärin mukaan kokeiluun. Hänen on tarkoitus aloittaa Kalajärven terveyskeskuksessa Pohjois-Espoossa syksyllä, todennäköisesti marraskuussa, kertoo hankkeen vetäjä, ylilääkäri Emil Heinäaho .

Ammatinharjoittajamalli on herättänyt kiinnostusta, mutta lääkärit empivät mukaan lähtemistä.

– Moni vertaa uutta mallia nykyiseen terveyskeskustyöhön, mutta sitä se ei ole. Mallissa hyvinvointialue sopii lääkärin kanssa, minkä kokoisesta asiakaskunnasta hän vastaa. Yrittäjällä on laaja autonomia. Hän arvioi hoidon tarpeet yhdessä hoitajatyöparinsa kanssa, ja voi suunnitella työnsä vapaasti terveysaseman aukiolojen puitteissa, Heinäaho kertoo.

Hyvinvointialue on saanut sosiaali- ja terveysministeriötä hankerahoitusta vuosiksi 2024 ja 2025. Rahoitus mahdollistaa kymmenen lääkärin ja sairaanhoitajan hankinnan.

– Toivomme, että pääsemme testaamaan mallia muuallakin kuin Espoossa. Näin saamme kokemusta siitä, mikä toimii ja mikä ei. Jos malli osoittautuu hyväksi, pyrimme laajentamaan sen käyttöä edelleen, Heinäaho kertoo.

Lue lisää: Länsi-Uudenmaan ammatinharjoittajapilotille vihreää valoa

Lue lisää: Länsi-Uusimaa hakee kahta ensimmäistä ammatinharjoittajalääkäriä

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030