Hyvinvointialueiden työntekijöistä joka kolmas eläköitymässä
Eniten eläköityviä on lähi- ja sairaanhoitajissa, vähiten erikoislääkäreissä.
Kevan eläköitymisennusteeseen on ensi kertaa koottu tiedot hyvinvointialueiden ammateista eläkkeelle siirtyvistä. Ennusteen mukaan hyvinvointialueilta jää eläkkeelle keskimäärin joka kolmas työntekijä (32 %) seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Suhteellisesti eniten eläköityviä on Lapin, Kainuun ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla, joissa vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeille on siirtymässä noin 35 prosenttia nykyhenkilöstöstä vuosina 2024–2033.
Muuta maata vähäisempää ennustettu eläköityminen on Vantaan ja Keravan sekä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden ja Hus-yhtymän henkilöstön joukossa, vajaat 30 prosenttia nykyhenkilöstöstä kymmenen vuoden aikana.
Osassa ammateista jopa puolet on eläköitymässä
Ennuste heijastelee työntekijöiden ikä- ja ammattirakennetta.
Lukumääräisesti eniten eläköityviä on lähi- ja sairaanhoitajissa. Suhteellisesti eniten lähivuosina jää eläkkeelle kotipalvelutyöntekijöitä, vastaanoton ja neuvonnan hoitajia sekä mielenterveyshoitajia. Myös yleissihteereistä, välinehuoltajista sekä työn- ja askartelunohjaajista lähes puolen arvioidaan eläköityvän tänä aikana.
Pienintä eläköityminen puolestaan on erikoislääkärien, palomiesten ja sairaankuljetuksen ensihoitajien kohdalla, joilla kymmenen vuoden ennuste eläköitymiselle on alle 20 prosenttia.
Työkyvyttömyysriski vaihtelee melko paljon ammattiryhmien välillä. Ennusteen mukaan työkyvyttömyydestä johtuva eläköityminen on hyvinvointialueilla suurinta sosiaalialan hoitajilla, kehitysvammaisten hoitajilla, työn- ja askartelunohjaajilla, henkilökohtaisilla avustajilla ja hammashoitajilla. Pienimmän työkyvyttömyyseläköitymisen ammatteja taas ovat erilaiset johtajat ja erityisasiantuntijat sekä palomiehet.
Hyvinvointialueista muodostui suuri uusien työnantajien joukko niiden aloittaessa toimintansa vuoden 2023 alussa. Kuntien ja sote-kuntayhtymien palveluksesta siirtyi noin 235 000 sote-ammattilaista hyvinvointialueiden palvelukseen.
Hyvinvointialueisiin on Kevan ennusteessa luettu mukaan myös Hus-yhtymän ja Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala.