Terveydenhuolto

Hyvässä hengessä eteenpäin Keski-Suomen hyvinvointialueella

Toimintatapoja opitaan pikkuhiljaa yhtenäistämään.

Ulla Toikkanen

Keski-Suomen hyvinvointialueella viedään nyt voimakkaasti eteenpäin jo viime vuoden puolella suunniteltua strategiaa. Myös 22 kunnan toimintamalleja sovitetaan yhteen. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paljon kysymyksiä ja uuden opettelua johtajaylilääkäri Heikki Miettisen mukaan.

Hän kertoo, että muutosta on kuitenkin viety eteenpäin hyvässä hengessä ja toiminta on alkanut pääsääntöisesti hyvin. Iso muutos onnistui, eikä vastaan tullut mitään suuria katastrofeja.

– Strategian toiminnallistaminen etenee hyvin. Yhdistyneiden organisaatioiden erilaiset toimintamallit aiheuttavat uudessa yhteisessä organisaatiossa ongelmia perustyön tasolla lähes päivittäin. Opimme kuitenkin joka päivä uutta ja pystymme vähitellen yhtenäistämään toimintatapoja.

Tuottavuusohjelma käyntiin

Keski-Suomen hyvinvointialueen tammi–maaliskuun talouden seurantatietojen perusteella muodostettu tilinpäätösennuste näyttää, että talous olisi jäämässä 51 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. 

Tämä aiheuttaa erittäin suuren haasteen, ja siksi hyvinvointialueella on aloitettu tuottavuusohjelma. Sen avulla pyritään saavuttamaan toiminnassa muutoksia, joilla voidaan hidastaa arvioitua kustannusten kasvua. 

Aluehallituksen käsittelyyn tulevaan ohjelmaan on nostettu Miettisen mukaan viisi kärkiteemaa. Ne ovat palvelukanavien ja palveluverkoston tavoitteellinen uudistaminen, ikääntyneiden palvelurakenteen muutoksen tuen vahvistaminen, henkilöstön pitovoimatekijöiden kokonaisvaltainen uudistaminen, hankintojen ja ostojen strateginen hyödyntäminen, tietohallinnon uudistaminen ja tiedolla johtamisen vahvistaminen.

– Säästöt pyritään rakentamaan tuottavuusohjelman mukaisesti, mutta varmasti joudumme säästämään myös päivittäisistä kuluista ja suhtautumaan erittäin kriittisesti henkilöstön määrän lisääntymiseen. Toisaalta henkilöstökuluista ei ole tarkoitus säästää henkilöstöä tietoisesti vähentämällä.

Suurin vaje lääkäreistä pohjoisessa Keski-Suomessa

Henkilöstön vaje aiheuttaa päivittäin ongelmia lähes kaikkeen hyvinvointialueen toimintaan. Vaikea pula koskee kaikkia ammattiryhmiä. Erityisesti kaupunkikeskusten ulkopuolella rekrytoinnit ovat hyvin hankalia.

– Lääkäreistä suurin vaje on pohjoisen Keski-Suomen alueella ja osalla erikoissairaanhoidon erikoisaloista, esimerkkinä valtakunnallisesta erikoislääkärivajeesta kärsivä psykiatria. Kesäaikaa odotamme jännittyneinä, koska loma-aikana ongelmat voivat moninkertaistua.

”Käytännön työssä ei juuri mikään muuttunut”

Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminta alkoi jouhevasti tammikuussa, sanoo perusterveydenhuollon lääkäreiden pääluottamusmies, yleislääketieteen erikoislääkäri Heikki Ilola Novan terveysasemalta.

Lue myös

Tietokoneet päivitettiin hyvinvointialueelle pikkuhiljaa. Palkkojen maksussa tuli jonkin verran häiriöitä lähinnä erilaisten lisien maksamisissa. Joillakin on vieläkin ohjaajan korvauspalkka saamatta. Peruspalkat olivat kutakuinkin oikein. 

– Uusien johtajien tehtäväkuvat ovat olleet osin epäselviä, ja asioiden tiedottamisessa on ollut katkoksia.

Kiire ja kuormitus vaivaavat

Ilola toivoo, ettei säästöjä haeta henkilökunnasta. Hän sanoo, että esimerkiksi väestön ikääntyminen, hoitovelka, uudet tehtävät, psyykkisten oireiden lisääntyminen, lausunnot ja henkilökunnan vähyys kuormittavat niin hoitajia kuin lääkäreitä. Lisäksi erilaiset toimistotehtävät ovat lisääntyneet huimasti ja kertyvät taustalla muun työn ohessa.

Ilola mainitsee, että painetta on ollut säästää, vaikka pulaa on ollut lääkäreistä. Pulan vuoksi on jouduttu turvautumaan ostolääkäreiden käyttöön. 

– Tällöin työn teettäminen ollut kalliimpaa kuin mitä se olisi ollut omana työnä. Myös hoitajapula kuormittaa terveyskeskuslääkärin arkityötä. Kiireen ja kuormituksen takia emme pysty tekemään työtämme niin hyvin kuin haluaisimme. 

Hän myös toivoo, että säästöjä haettaisiin priorisoinnista ja tarpeettomien lääkärilausuntojen vähentämisestä. Niitä ovat esimerkiksi psykoterapian jatkolausunnot ja iäkkäiden C-lausunnot.

– Lääkärit tekemään vain lääkärin työtä. 

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030