Terveydenhuolto

Hus laati ilmastotiekartan

Koko henkilöstön pitää ottaa ilmastonäkökulma osaksi arkista työtä.

Ulla Toikkanen

Hus ottaa tänä vuonna käyttöön ilmastotiekartan , joka ottaa huomioon organisaation suorien kasvihuonepäästöjen lisäksi toimintaketjun epäsuorat päästöt.

Ilmastotiekartta on Suomen ensimmäinen sairaanhoitopiirille luotu ilmastotyön pitkän ajan suunnitelma. Siinä määritellään konkreettiset keinot, joilla Hus etenee kohti ilmastotavoitteita.

Hus tavoittelee toimintansa hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä sekä vähähiilisyyttä hankinnoissa ja rakentamisessa.

Ilmastotyö tulee näkymään kaikessa toiminnassa. Hus vähentää energian ja materiaalien kulutusta, pienentää hävikkiä ja noudattaa kiertotalouden periaatteita sekä siirtyy kohti vähäpäästöisiä vaihtoehtoja Husin laatuylilääkärin Sanna-Maria Kivivuoren mukaan.

– Konkreettisesti pitkän tähtäimen ilmastotyötä voi tehdä vaikuttamalla hankintoihin, kun etsitään vähähiilisiä tuotteita ja palveluita, sanovat Kivivuori ja Husin ympäristöhallinnonpäällikö Jani Valkama.

Lääkehävikkiä ehkäistävä

IImastotyötä on myös mahdollista tehdä suunnittelemalla toimintaa niin, että esimerkiksi tilojen käyttö on tehokasta 

– Vielä lähempänä omaa työtä ovat liikkumisvalinnat ja hukan minimointi arjen valinnoissa, muun muasa tarvikkeiden käytössä. Lääkehävikin muodostumista voi ehkäistä lääkemääräyksiin liittyvillä valinnoilla: esimerkiksi pakkauskoon valinnalla ja tarkistamalla päällekkäiset tai turhat lääkitykset. Myös etävastaanotot voivat näkyä entistä enemmän osana arkea, Kivivuori ja Valakama mainitsevat.

Lue myös

Husin kokonaishiilijalanjäljestä 86 prosenttia koostuu pääasiassa materiaalihankintojen, ostopalvelujen, rakentamisen ja kuljetusten epäsuorista päästöistä. Tärkeä osa tavoitteen saavuttamista on Husin ja sen sidosryhmien yhteistyö. Vuodesta 2030 lähtien Hus sitoutuu tekemään hankintoja vain sellaisilta toimijoilta, jotka edistävät vähähiilisyyttä.

Koko henkilöstö mukaan ilmastotyöhön

Husissa ilmastotyö on jaettu 104 konkreettiseen toimenpiteeseen, joille on määritelty toteutusaikataulu. Osa toimista otetaan käyttöön pikaisesti tai on jo käytössä joillakin alueilla tai joissakin toiminnoissa. Jotkut toimet toteutetaan seuraavan viiden vuoden aikana. Toimista osa otetaan käyttöön myöhemmin, kuitenkin ennen vuotta 2030.

Koko henkilöstön pitää ottaa ilmastonäkökulma osaksi sekä toiminnan suunnittelua että arkista työtä Kivivuoren ja Valkaman mukaan. 

– Organisaatiomme on valtavan iso, joten tämän tiedostaminen ja huomioiminen kaikissa yksiköissämme vie aikansa. Lisäksi yhteistyökumppaneillemme on paljon toiveita ja vaatimuksia, joiden toteuttamisessa edetään askel kerrallaan. Kyseessä on iso muutos, jonka toteuttamiseen meillä on kuitenkin kaikki mahdollisuudet.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030