Terveydenhuolto

Hus esittää muutoksia Porvoon ja Lohjan sairaaloiden toimintoihin

Lohjan sairaalan synnytystoiminta loppuisi.

Anne Seppänen

Husin yhtymähallitus käsittelee Lohjan ja Porvoon sairaaloihin esitettäviä muutoksia kokouksessaan maanantaina.

Esityksen mukaan muun muassa öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset loppuisivat molemmissa sairaaloissa. Myös synnytystoiminta lakkaisi Lohjan sairaalassa. Profiilien muutokset käynnistyvät vuonna 2026.

Muutokset perustuvat Husin tekemään koko Uudenmaan kattavaan erikoissairaanhoidon palveluverkkoselvitykseen. Husin on sopeutettava talouttaan yhteensä noin 225 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2027.

Yhteispäivystyksen säilyvät

Esityksen mukaan Lohjan sairaalassa loppuvat öisin ja viikonloppuisin tehtävät leikkaukset ja sen myötä myös synnytystoiminta. Muutoksen perusteena ovat merkittävät haasteet pitää yllä keisarileikkausvalmiuden edellyttämiä anestesia- ja lastenlääkärien päivystysrinkejä.

Lue lisää: Sairaaloiden ja päivystysten selvitystyö sai lisää suuntaviivoja

Päiväkirurgisessa leikkaustoiminnassa keskitytään ortopediaan, vatsaelinkirurgiaan ja urologiaan. Lohjan sairaalassa palvelee edelleen ympäri vuorokauden toimiva yhteispäivystys sekä erikoissairaanhoidon ajanvarauspoliklinikat ja vuodeosastot.

Porvoon sairaalassa loppuvat viikonloppuisin tehtävät leikkaukset. Päiväkirurgiassa keskitytään ortopediaan, vatsaelinkirurgiaan ja urologiaan. Silmätautien ja korva-, nenä- ja kurkkutautien toiminnat säilyvät ennallaan. Sairaalassa palvelee ympäri vuorokauden toimiva yhteispäivystys sekä erikoissairaanhoidon ajanvarauspoliklinikat ja vuodeosastot.

Molemmat sairaalat jatkavat opetussairaaloina.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030