Terveydenhuolto

Hurja kasvu neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa

Pääsyä on jouduttu rajoittamaan, kerrotaan Kelasta.

Tiiamari Pennanen

Kelan kuntoutusta saa yhä useampi neuropsykiatrisen diagnoosin perusteella. Kasvu on kiihtynyt erityisesti ADHD-diagnoosiin liittyvässä kuntoutuksessa.

Hyperkineettisten häiriöiden (F90-diagnoosiluokka) perusteella kuntoutusta saavien määrä 12-kertaistui 2012–2022.

F84-diagnoosiluokan perusteella saadun kuntoutuksen määrä kolminkertaistui. Siihen kuuluvat esimerkiksi autismikirjon diagnoosit.

Nepsy-kuntoutusta saavat pääosin lapset ja nuoret.

Kelassa on kehitetty vastaamaan kysyntään kaksi uutta harkinnanvaraista kuntoutusta: 5–15-vuotiaille ja heidän perheilleen tarkoitettu Laku-kuntoutus sekä 16–29-vuotiaille suunnattu Oma väylä-kuntoutus.

– Molempien kuntoutusmuotojen kysynnästä kertoo se, lasten ja nuorten pääsyä kuntoutukseen on jouduttu rajoittamaan, Kelan erikoistutkija Maarit Karhula kertoo tiedotteessa .

Lue lisää: Tunnetko ADHD-potilaan etuudet?

Nepsy-diagnoosien huomattavasta kasvusta huolimatta masennus ja ahdistus ovat edelleen suomalaisten yleisimmät syyt hakeutua Kelan kuntoutukseen.

Kolmen kärki diagnoosiperusteissa vuonna 2022 olivat ahdistuneisuushäiriöt (F41), masennustila (F32) ja toistuva masennus (F33).

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030